Päivä alkoi settereillä & lagotoilla ja vaikka alunperin oli tarkoituksena, että esittäisin Tildan (Dubliner Celebration) en sitten lagotto kehältä ehtinyt. Lagottojen tuomari tahtoi koirat pöydälle ja noh, kaikki jotka ovat nähneet miten Ago seisoo aseteltuna , tietävät että se ei ole kauhean kaunista. :D Positiivista, että Ago kuitenkin seisoi pöydällä ja vispasi häntää (what a surprise). Arvostelusta en ymmärtänyt tuon taivaallista (=saksaa), enkä kerennyt edes suomennuttamaan sitä. Sen mitä Heidi osasi suomentaa, oli se kuitenkin ihan totuuden mukainen. Niin ja tuloksena EH2, kaikki 3 avoimen luokan urosta saivat EH:n ja Ago siis jopa voitti jonkun!
Settereissä Tilda sai erinomaisen ollen luokkansa neljäs.
Seuraavaksi juoksin kehässä wss Joosen (Wiseman) kanssa. Jooselle myöskin EH ja luokkasijoitukseksi kolmas. Tuomarin mielestä Joose oli liian narttumainen.
Seuraavaksi sitä juostiinkin sitten kehässä Lulun (Preffer Unique) kanssa. Lulu sai erinomaisen ja oli luokkansa toinen ja pääsi melkein PN sijoituksillekin. Tuomari kehui tyyppiä ja turkkia kovasti, Lululla onkin nyt ERI putki päällä. ;)
Päivän päätti jälleen JH kehä, jossa kilpailin Iitan (Hosszubereki-Csaszar Tirlittan) kanssa. Suoritus menikin aivan loistavasti, vaikka ennen kehää mulla ei taas vaihteeksi ollut fiilikset kauhean korkealla. :) Suorituksemme riitti aina n.10 parhaan joukkoon. Harmittaa, että tuomari antoi muille pudotetuille kommenttia, mutta mulle ja Iitalle ei. :(
Ja sitten asiaan, joka viittaa otsikkoon. Että voi olla pienen lagoton elämä pelottavaa. Ago oli eilen mukana pihahommissa, niinkuin yleensäkin. Kompostista (vai mistälie) oli löytynyt Mars suklaapatukan paperi, mikä odotti nurmikolla roskikseen menoa. Se oli Agosta aivan järkyttävän pelottava. Valehtelematta vietimme pihalla ainakin 15 minuuttia odottomassa, että herra suostuu kohtaamaan pelkonsa. Paperi kiinnosti kamalasti, mutta kantti ei silti kestänyt sitä, että olisi koskenut. Ei auttanut, vaikka otin sen käteen, se oli silti ihan kamala mörkö, ja sittenhän se vasta olikin omituinen, kun liikkui tuulessa. Vihdoin kun äiti sitten hieroi paperin hajua käsiinsä ja antoi Agon haistella sitä, tajusi tuo pieni pönttö, ettei se todellakaan ole mikään vaarallinen kapistus. Sitten paperi pitikin ottaa suuhun ja riepottaa, niinkuin siinä ei ikinä mitään pelottavaa olisi ollutkaan. Onneksi tuon koiran uteliaisuus voittaa pelon ja onneksi se ei yleensä pelkää mitään, muuten olisin ollut kyllä helisemässä sen kanssa useammin kuin kerran...
Kommentit
Lähetä kommentti