Kun väsyttää..

Varoitus, tässä postauksessa on myös angstia omasta elämästä, toki koiria unohtamatta. ;)

Huh, 11 päivän iltavuoroputki on ohi ja nyt olisi edessä neljä vapaapäivää. Tosin vielä ensi viikkokin on iltavuoroa ja 10 päivän työputki siihen päälle.
Päivät ovat sulautuneet yhteen harmaaseen massaan, aamulla ylös, koira ulos, töihin, kotiin, koira ulos, nukkumaan. Havaittavissa on ollut uupumista ja kyllästymistä koko touhuun. Tahtoisin tehdä ja kokea jotakin uutta! Lähteä opiskelemaan, töihin uudelle alalle tai jotakin vaihtelua tähän harmaaseen arkeen. Helpottaisi varmaan jos tietäisi mitä haluaa tehdä. Olen suorastaan kateellinen niille, jotka tietävät mitä ovat "sitten isona", mulle kun se on edelleen valtaisa kysymysmerkki, haamu suorastaan.
Joka tapauksessa oon ollut henkisesti ja fyysisesti niin poikki, että touhuamiset koiran kanssa ovat jääneet nimenomaa vain siihen lenkkeilyyn. Noh, ollaan me paikkamakuuta treenattu, mutta siihen se jääkin. Toisaalta, paikkamakuu on varmaan se liike, mikä meillä eniten treeniä tarvitsee.
Väsymyksen ja stressin keskellä olen huomannut taas yhden ison eron Rossin ja Agon välillä. Aina sanotaan, että huonolla tuulella ei pidä treenata, mikä onkin ihan totta. Rossin kanssa siitä ei kyllä mitään tulekaan. Roms on sitä mieltä, että v***u  pidä tunkkis, jos olen itse yhtään pahalla päällä. Sitä ei kiinnosta tippaakaan miellyttää mua niinä hetkinä. Tai kyllähän se ehkä tekee mitä käsketään, mutta hyvin uppiniskaisesti ja mahdollisimman vaikean oloisesti. Siksi treenit ovat jääneet vähäisiksi, on ihan tyhmää hakata päätä seinään ja ottaa turhaa takapakkia.
Agostini sen sijaan tekee nöyrästi kaiken mitä keksii kysyä. Se, jos mikä pelastaa huononkin päivän! :) Se oikein petraa ja yrittää parhaansa mukaan tehdä oikein ja piristää.

mutta yritäpä olla tälle naamalle vihainen
Asiasta kukkapurkkiin, päästiin Rossin kanssa seuramme tokovalmennukseen. En tiedä pääsikö siihen kaikki halukkaat, mutta niin tai näin, aina kiva saada häiriötreeniä. :) Saa nähdä päästäänkö mukaan esim. SM-joukkueeseen tai PM-joukkueeseen.
Seuraava tokoetappi onkin jo edessä, 26.2. on möllitoko, johon ajattelin osallistua Pompposen kanssa. Voi olla aika tragikoominen suoritus, mutta lähdetään yrittämään parhaamme ja pitämään kivaa (ja voittamaan tietenkin ! :D ). :)  Virallinen tokodebyyttikin lähestyy uhkaavasti.. Onneksi ehtii perua vielä monta kertaa :D

Noh, ehkä tämä tästä, kotiuduttiin juuri 1,5 tunnin lenkiltä Rompposen kanssa, huomenna aamusta Niinan kanssa citylenkille, sitten Heidille juoksuttamaan koiria ja tarkoitus olisi käydä vielä syömässäkin Veikon kanssa mun synttäreiden kunniaksi.
Sunnuntaina sitten treenit (jospa vähän paremmalla onnella kun nämä viime aikaiset kotona sätöstelyt) ja kuulemma pitäisi pilkkimään lähteä :D Maanantaina Pinjan kanssa kahville (pitkästä aikaa!) ja tiistaina ajattelin mennä Ullan kanssa hallille, jos Ulla meidät vaan mukaan huolii. :) Eli mitkä ihmeen vapaapäivä!? :D

Kommentit

  1. Moi. Tervetuloa vaan hallille siellä ollaan Merjan kanssa:) Mahtuu aina mukaan !!!!ONNEA synttäreiden johdosta! Vai pitäisikö onnitella kun vanhenee????

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, me ollaan ehdottomasti mukana!
      Ja kiitoksia, kai sitä vielä hetken aikaa voi onnitella. :)

      Poista

Lähetä kommentti