Turvakameroilla luodaan pelon ilmapiiri

Taas oltu vähän hunningolla, kotona ollaan treenailtu, mutta siihen se sitten on jäänytkin. :D
Eilen todettiin taas miten tavallaan herkkis ja nokkiinsa ottava tuo eläin on. Otettiin kaukokäskyjä, otin matkaa vähän lisää ja pyysin seisomaan. Nousi ja eteni. Huomautin asiasta, ihan nätisti, sanoin höpöhöpö ja otettiin uudestaan. Tai siis oltaisiin otettu uudestaan jos Ago olisi tehnyt jotakin. Siinä se sitten istua tökötti, kun äsken tuli sanomista seisomisesta. Lopetettiin homma sitten siihen, en tiedä olisiko pitänyt kuitenkin ottaa vielä onnistunut suoritus loppuun. Ei tuo mitään traumoja saanut, heilutteli häntäänsä ja oli sen näköinen että tehdään vaan lisää. Haluaisin kuitenkin, että sillon kun tehdään hommia, niin niitä sitten kanssa tehdään ja jossei tehdä niin tekeminen loppuu siihen. Ei me pelleilyä katsota ja väkisinkään en halua alkaa tekemään, sitten viimeistään Ago viskoo hanskat kehään. Ja sitäpaitsi mun mielentila ei muutenkaan ollut ehkä paras treenaamiseen, varsinkaan tuon koomaamisen jälkeen, että ehkä kuitenkin parempi näin. 


Tänään päästin Agon pihalle pissalle, enkä tietenkään sen ihmeemmin katsellut tien liikennettä. Ago meni asioilleen kiltisti ja katua pitkin tuli sitten mies kahden narttukoiransa kanssa. Kävi kieltämättä mielessä että nyt karvakorvaa viedään, mutta on sillä näköjään jotakin jäänyt korvien väliin muistiinkin, ei lähtenyt pihasta. Toinen nartuista haukkuikin, mutta Ago pinkoi takapihalle möyrimään hankeen. ♥ Onkohan se tosiaan tietyissä tilanteissa "liian hyvin koulutettu". :D

Kommentit

  1. Heipsan!
    Täältähän löytyi vähän samaan kastiin kuuluva otus, kuin mikä itseltä löytyy - ainakin ulkonäkönsä puolesta ;)

    Oma mielentila kyllä vaikuttaa uskomattoman paljon treenaamiseen. Itse esimerkiksi huomasin kun vielä sakemannin kanssa treenasin, että kärsivällisyyttä tuli itselle ajan myötä kasoittain lisää! Ja suosiolla jätin treenamisen väliin jos itsellä oli äärimmäisen huono päivä, siinä kärsi vain koira.

    Onko tällä rodulla pohjavillaa? En ole tuohon lagottoon hirveästi perehtynyt :)

    Treeni-iloa!

    Mari & Koda

    VastaaPoista

Lähetä kommentti