Mitä useempi soutaja sitä lujempaa mennään

Käytiin aamupäivällä puolikkaan lauman (Lily, Veera ja Ago) jäällä kiertämässä Hytin lammikko, en tiedä mikä lie oikeasti. :D Reilu tunti meni ja oli kyllä mukavaa niin itsellä kuin koirillakin, Ago päästeli oikein kunnolla ja melkein leikkikin Lilyn kanssa. Loppu lenkistä kyllä huomasi, että alkoi olla jo tarpeeksi, peitsasi ja liikkui vähän vaivalloisesti, ei kuitenkaan. Huomenna kuitenkin hieroja, joten en ole kovin huolissani. Eikä edes enää näin iltapäivälle ole juminen ja annoin aamuruuan kanssa jo kipulääkkeen.

Otettiin iltapäivällä vähän tokoilua pihassa. Ja pihalla tuo koira kyllä olikin, sai muistuttaa monta kertaa, että ollaan hommissa eikä silti meinannut mennä perille. Siltikin, kun saatiin tekemisen meininki päälle, niin seurasi ihan hyvällä kontaktilla, vähän laiska kuitenkin. Perusasennot otti aika täpäkästi, hyvä.
Kaukoja lyhyeltä matkalta => takapalkka. Yksittäisiä vaihtoja ja palkalle. Yksi i-s vaihto oli törkeä, mutta uusinta jo parempi. Kaukot kuitenkin hyvällä mallilla jossei lasketa sitä, että matka edelleen vain parisen kymmentä senttiä. Saadaankohan sitä ikinä lisää?!
Luoksetuloja ensin läpijuoksuna, lähtee laukalla, tiputtaa raviin. Koitin naksauttaa laukasta, pysähtyi. :D Yksi pysäytys maahanmenoon, kävin palkkaamassa, jätin makaamaan ja kutsuin luokse. Pysähdykset ovat kyllä olleet hyviä, mutta vauhti kärsinyt todella paljon. Tyhmä koko luoksetulon pysäytys. ;)
Liikkeestä istuminen ok, kunhan istu käskyn painottaa hassusti, "isssshtu".  Muuten jää pällistelemään että mitäs ihmettä.

Sunnuntain treeneissä otettiin metskua (teipattu), nosti alkuun hyvin, mutta palautus hidas. Hetsattiin menomatkalle. Lopussa ei oikein tahtonut nostaa, mutta oli kyllä niin limainen ja kuolainen kapula etten ihmettele yhtään.
Kaukoja, ihan hyviä vaihtoja, aavistuksen korjaa jalkojaan. Ulla oli samaa mieltä kanssani, ettei lähdetä asiaan puuttumaan, kun tiedetään, että voi johtua ihan jumeistakin.
Loppuun otettiin vielä luoksetuloja, Ulla neuvoi, että pysäytyksestä käyn viemässä palkan ja jätän taas, mistä sitten suoritetaan loppuun.
Ruutu ja tunnari pitäisi ottaa työn alle, jos joskus mielii kisoihinkin asti... Alku on vaan niin vaikea, kun ei tajua ruutua, niin ei tajua. Ajateltiin, että lähdetään ruutua opettamaan ihan uudella tapaa, merkkinauhojen ylittämisenä. Eli unohdetaan ne himskatin törpöt ja opetetaan hakeutumaan nauhojen sisään. Saa nähdä kuin meidän käy... :)

Ago ei muuten enää edes niin neuroottisesti kyttäile kissoja, seuraa niiden tekemisiä, muttei jahtaa ainakaan sisätiloissa. Edistystä!

Kommentit

  1. Terkut "tytöille" ja Aukustille.Ikävä poikaa.........

    VastaaPoista
  2. Moi. Hyvältä kuullostaa:) Ei se ruutu niin vaikea ole ,kun siihen vähän panostaa ja ei ota liikaa stressiä ohjaaja! Salamalle pitäis alkaa myös ruutua opettamaan.

    VastaaPoista
  3. Kyllä Ago huomenna tulee jo kotiin, ei hätää äiti. :D

    En uskokaan että ruutu olisi vaikea, sitten kun Ago idean tajuaisi. Mutta kun ei vaan ole vielä tajunnut. Ja liian vähän me ollaan kyllä treenattukin. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti