Hei ota minut kiinni, tai pompahdan pilviin asti

Ikivanha kuva, copy Ida tai Silja :)




Pitäisi varmaan ryhdistäytyä blogin suhteen. Vaan mitäpä sitä kirjoittaa kun ei sitä mitään ihmeempää tule tehtyäkään. Vähän ollaan välillä treenailtu, pari kertaa käyty tapiksellakin. Yksi karkulaiskoira otettu kiinni ja palautettu. Ago pelännyt ukkosta ja nauttinut kesästä ja vedestä. Suurin osa Agon kesästä onkin kulunut mökillä uimisen, kaivamisen ja syömisen parissa. Jalat eivät vaivaa yhtään ja elämä hymyilee. :)

Pentukuumetta kasvatellaan tasaista tahtia, apuna tähän ollut podhalanskipentu Whesteam's Lonely Rider, jonka kasvua on lähes viikottain tullut seurattua. Ihanan kamala riiviö ♥ Vaan kohta pentunenkin lähtee omaan kotiinsa. Kyllä se podhalanski meillekin tulee, kunhan aika on oikea. Sitä ennen odotellaan lagottonartun syys-lokakuussa alkavaa juoksua. :)
Autokin vaihtuu isompaan, sitten kelpaa kisareissuihin lähteä. 

LT-paikkakin on syksylle, mielenkiinnolla odotan miten lillukka selviää. :) Sitä ennen on vielä nuorisoleiri, jonne tarvittaisiin emäntää keittiöön, olisko kukaan vapaaehtoinen? ;)

Kommentit