Joulukellojen kilkatusta ja pissatassujen tepsutusta

Eilinen päivä meni hulinan merkeissä, miksi myös blogi jäi päivittämättä.
Haimme Rossille vakuutuksen Tapiolasta, nyt on pentu vakuutettu kaikkea mahdollista silmällä pitäen. :)
Vietimme myös Veikon sukulaisten kanssa pikkujouluja, Rossikin pääsi mukaan. Ei pentua paljon ihmisten paljous häirinnyt, se kierti lasten sylistä toiseen ja aikuisten rapsuteltavana. Malttoi jopa nukkua (sohvalla tietysti....), tosin kovin syvää uni ei ollut. Pikkupoika ei tehnyt edes pissoja sisälle (toisinkuin kotona, siitä on tullut ulkosiisti...). Kyllä omakotitalossa asuminen olisi niin paljon helpompaa.
Pikkujouluihin piti tuoda jokaisen oma pieni lahja, tässä jo FB:ssä ollut tarina meidän lahjojen paketoimisesta:

Annetaan lainaan joulupukin pikkuapulainen Rossi. Toimii hyvin paketoimisen apuna:
Aloita paketoiminen.
Ota teippi pois pennun suusta ja laita se lattialle. Lähde teippi suussa juoksevan pennun perään hakemaan teippi. Laita teippi pöydälle
Jatka paketoimista.
Pelasta lahjapaperi pennun pissiltä (joo, onhan se ihan loogista pissata paperille mikä on lattialla, myönnetään.)
Siivoa lattialle tulleet pissat.
Irrota pennun hampaat jo paketoidusta paketista.
Jatka paketoimista.
Kiellä pentua järsimästä lahjapaperirullaa. Nosta paperirulla pennun ulottumattomiin.
"Kreppaa" lahjanauha. Ota lahjanauha pennun suusta.
Kreppaa uusi lahjanauha. Ota lahjanauha uudestaan pennun suusta.
Hae pennun varastama lahjapaperirulla, jota et ollut nostanut pennun ulottumattomiin.
Siivoa paperirullan revityt palaset. 
Luovuta, pentu on jokatapauksessa nopeampi ja fiksumpi. Eihän se haittaa ettei lahjassa ole naruja, ne revitään kuitenkin pois...
Välissä pentu on järsinyt myös pöytää, sohvaa ja varastanut Veikon hupparin..


Tänään ollaan vaan ulkoiltu ja harjoiteltu joulukorttikuvien ottamista. Muutaman kerran ollaan käyty läheisellä kentällä mikä on montussa, siellä olen uskaltanut pitää Rossia irti. Kivasti se pysyy matkassa mukana ja tulee kutsuttaessa luokse. :)

Kuvat ovat kuin kamerakännykällä otettuja, mutta ei auta. Yrityksen ja erehdyksen kautta opitaan..

"Siis mitä sä nainen meinaat?!"
Kertoisiko joku mulle mitä tässä kuvassa tapahtuu :D



"Jos vähän maistan paketin kulmaa?"
"Entäs kynttilää?"
"No mites sitten tämä koristepallojen putkilo?"


Kommentit