Voi kun olisikin aikaa. Viikko sitten oli 5 päivän vapaat töistä, tarkoituksena karstata koira läpi ja pestä. Arvatkaa teinkö kumpaakaan. Perjantain vastaisena yönä käytin Rossin ulkona (oli taas ripulilla) ja onnistuin reväyttämään vasemman kyljen. Päivä menikin sohvan pohjalla, pelkkä istuminen oli aivan järkyttävän tuskaista. Onneksi pahimmat kivut menivät nopeasti ohi, edelleen välillä vähän vihloo, mutta nyt pystyy jo nukkumaankin vasemmalla kyljellä. :)
Sunnuntaina käytiin kuitenkin hallilla pariinkin otteeseen. Ensin näyttelykoulutukset, joissa Rossi jopa unohti mörköikänsä ja antoi vieraiden tutkia täysin ongelmitta! Hieno Romps <3
Illalla Rossi oli junnuissa lainakoirana ja jaksoi vielä käyttäytyäkin. Itse en enää jäänyt treenailemaan pientä leikkiä ja lyhyttä seuruuta lukuunottamatta, Roms oli aivan totaalisen väsy.
Muuten ei olla Rossin kanssa juuri mitään tehty, leikitty, leikitty ja vielä vähän leikitty. Kotona roikkuu jo tosissaan patukassa murrmurrpörr-säestyksellä. Osaa ottaa kopin lelusta (mitä Ago ei todellakaan osaa). Ja roikkuisi lelussa vaikkei jalat maahan ylettyisi, varsinainen malinois. Tosin en roikota ilmassa, en usko että on järin terveellistä.
Lelulla treenaaminen on vähän säheltämistä vielä, tahtoo kiehahtaa pennulla yli. Seuraamista lähinnä tehty patukka kainalossa (niinkun tosi PK-harrastajat! :D). Maahanmeno on vähän jäänyt, en tiedä miten edetä sen kanssa. Tuntuu että namilla treenatessa (ns. imuttaessa) pentu seuraa vain namia eikä ajattele saati sitten opi yhtikäs mitään. Naksulla voisi toki yrittää, mutta Roms ei ole järin innokas tarjoamaan mitään, ja maahanmenon taktiikka ei ole haluamani, menee istumisen kautta kun tahdon menevän etupää ensin. Mietiskellään, mikään kiire ei ole. :) Välillä tunnen itseni vain niin kädettömäksi tuon kanssa.
Sitten maailman ihanimman pappakoiran kuulumisiin. Ago pääsi vihdoin aloittamaan uuden eläkeharrastuksensa, kaverikoirailun. Pakko sanoa että tämä on aivan meidän Agon oma laji. Ihmisiä, jotka ovat rapsuttamassa vain häntä (ja paria muuta koiraa). Häntä vispasi koko ajan, eikä ollut tietoakaan väsymyksestä. Rapsuttajatkaan eivät olleet se "helpoin" yleisö, vaan kehitysvammaisia. Vaan eipä Ago vierastanut tippaakaan, sen mielestä kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia ja yhtä ihania. Edes keikan jälkeen pappa ei ollut normaalia väsyneempi.
Kaverikoirailusta lisää Kennelliiton sivuilla.
Sunnuntaina käytiin kuitenkin hallilla pariinkin otteeseen. Ensin näyttelykoulutukset, joissa Rossi jopa unohti mörköikänsä ja antoi vieraiden tutkia täysin ongelmitta! Hieno Romps <3
Illalla Rossi oli junnuissa lainakoirana ja jaksoi vielä käyttäytyäkin. Itse en enää jäänyt treenailemaan pientä leikkiä ja lyhyttä seuruuta lukuunottamatta, Roms oli aivan totaalisen väsy.
Muuten ei olla Rossin kanssa juuri mitään tehty, leikitty, leikitty ja vielä vähän leikitty. Kotona roikkuu jo tosissaan patukassa murrmurrpörr-säestyksellä. Osaa ottaa kopin lelusta (mitä Ago ei todellakaan osaa). Ja roikkuisi lelussa vaikkei jalat maahan ylettyisi, varsinainen malinois. Tosin en roikota ilmassa, en usko että on järin terveellistä.
Lelulla treenaaminen on vähän säheltämistä vielä, tahtoo kiehahtaa pennulla yli. Seuraamista lähinnä tehty patukka kainalossa (niinkun tosi PK-harrastajat! :D). Maahanmeno on vähän jäänyt, en tiedä miten edetä sen kanssa. Tuntuu että namilla treenatessa (ns. imuttaessa) pentu seuraa vain namia eikä ajattele saati sitten opi yhtikäs mitään. Naksulla voisi toki yrittää, mutta Roms ei ole järin innokas tarjoamaan mitään, ja maahanmenon taktiikka ei ole haluamani, menee istumisen kautta kun tahdon menevän etupää ensin. Mietiskellään, mikään kiire ei ole. :) Välillä tunnen itseni vain niin kädettömäksi tuon kanssa.
Sitten maailman ihanimman pappakoiran kuulumisiin. Ago pääsi vihdoin aloittamaan uuden eläkeharrastuksensa, kaverikoirailun. Pakko sanoa että tämä on aivan meidän Agon oma laji. Ihmisiä, jotka ovat rapsuttamassa vain häntä (ja paria muuta koiraa). Häntä vispasi koko ajan, eikä ollut tietoakaan väsymyksestä. Rapsuttajatkaan eivät olleet se "helpoin" yleisö, vaan kehitysvammaisia. Vaan eipä Ago vierastanut tippaakaan, sen mielestä kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia ja yhtä ihania. Edes keikan jälkeen pappa ei ollut normaalia väsyneempi.
Kaverikoirailusta lisää Kennelliiton sivuilla.
Kommentit
Lähetä kommentti