Pentu sinä olet meritähti

Blogin päivittäminen näyttää olevan edelleen aivan ylivoimaisen vaikeaa, mutta nyt voin kyllä todeta että syystäkin. Meillä on monta isoa muutosta edessä. Viikko sitten irtisanoin itseni nykyisestä työstäni Kodin Ykkösessä, sain kokopäivätyön Puuilosta. Eipä olisi parempaan saumaan voinut tulla, nimittäin ostimme myös omakotitalon <3 juosta="juosta" kuin="kuin" ll="ll" niin="niin" nyt="nyt" on="on" p="p" pihallakin.="pihallakin." rossilla="rossilla" sis="sis" tilaa="tilaa">Remppaa on tiedossa enemmän kuin tarpeeksi, mutta onhan meillä apuna Remppakoira Rossi, joka auttaa seinän maalaamisessa (haittaako se jos pääkarvat on vähän valkoiset?), varastaa työkalut ja on koko ajan tiellä. Myös pakkaamisessa auttaa minkä ehtii, kaiken minkä saa jätesäkkiin sullottua, se kaivaa taatusti esille. Pahvilaatikon kulmaakin voi maistaa, ihan vähän vaan...
Toki on onni, ettei se välitä remontoinnin metelistä, kuten videosta näkyy:


ja laukauksetkaan eivät ole ongelma:
Ensimmäiseen reagoi, mutta jatkaa hömpöttelyä samaan malliin. Nykyään kun ammutaan, niin paikkamakuussa alkaa häntä heilumaan ja seuraamisessa alkaa nykimään PALLOPALLOPALLO. Jep, me ei enää palkata ampumista pallolla. :D Muuten ollaan treenattu, treenattu ja vähän lisää treenattu. BH-koe olisi häiriötä, paikkamakuuta ja kaupunkiosuutta vaille valmis. Kaupunkiosuus on se suurin kompastuskivi, tai niin musta tuntuu. Rompposta ahdistaa paikat missä on paljon ihmisiä, muttei muita koiria. Jos on muita koiria, se rentoutuu nopeasti ja tekee tuttavuutta jopa ihmisten kanssa. Esim. eilen mätsärissä se kiipesi kaikkien kehän laidalla olleiden syliin. Kehässä tuomari olikin sitten vähintään hirviö. Tuomarin toiminnassa ei itsessään ollut mitään vikaa, Roms on nyt vain keksinyt että kehässä hypitään karkuun. Ihan kiva, kun sinne Baltiaan pitäisi lähteä muutaman viikon päästä... Antoi tuomarin kuitenkin tutkia saatuaan ensin tältä lihapullan. Sen jälkeen ei ollutkaan mitään ongelmaa. Harmi että oikeissa näyttelyissä tuomarit harvemmin lahjovat. :D
Kuva Miira I.
Tänään jäähallilla meni henkilöryhmät (vieraita ihmisiä), luoksepäästävyys (vieras ihminen) aivan ongelmitta ja lopuksi jopa nuoli näiden ennestään tuntemattomien ihmisten kasvot. Ihme eläin, joka ei todellakaan päästä mua helpolla. Noh, molemmat kehitytään koko ajan ja uskon että Rompposesta tulee vielä hieno piski, kunhan muistaa että se tuomarikin voi olla kiva. Pappakoira porskuttaa edelleen, mieli on iloinen, mutta ruoka ei maistu. Paitsi Royal Canin Villakoiraruoka, mikä sitten taas pierettää. Elä sitten näiden kanssa. :D

Kommentit

  1. http://elvi-leijonamieli.blogspot.fi/2012/08/saatiin-pitkasta-aikaa-haaste.html teidät on haastettu ;)

    VastaaPoista

  2. Thanks for sharing, nice post! Post really provice useful information!

    FadoExpress là một trong những top công ty chuyển phát nhanh quốc tế hàng đầu chuyên vận chuyển, chuyển phát nhanh siêu tốc đi khắp thế giới, nổi bật là dịch vụ gửi hàng đi nhậtgửi hàng đi pháp và dịch vụ chuyển phát nhanh đi hàn quốc uy tín, giá rẻ

    VastaaPoista

Lähetä kommentti