Mitä meillä syödään?

Hurjaa, jo toinen päivitys tälle viikolle ja tänään on tiistai :D Olin muuten tyylikkäästi unohtanut eilisen aamun työterveys laboratorion ajan.Onneksi sain varattua uuden ajan heti torstaille.


Jokatapauksessa, kuten otsikosta voi päätellä, päivän aihe on, mitä kupista löytyy. Agon kohdalla ei juuri kertomista ole, Nutro Choicen light tai sensitive nappulaa ja kaikkea mitä kerjättyä saa. :)
Roms sen sijaan syö jonkinsorttista kotiruoka vs. barf ruokaa. Pääosin ruokavalio koostuu lihoista, luista, sisäelimistä ja kasvissoseista, mutta lisäksi saa silloin tällöin yrjölänpuuroa. En kannata mitään mustavalkoista ruokintatapaa, Agolle nappulat toimivat, sillä menee maha sekaisin jo pienestä määrästä raakaa lihaa. Rossin vatsa ei taas kestänyt nappulaa, sillä oli nuorempana mm. 2 viikkoa putkeen maha sekaisin ja ripulilla. Kutinat eivät ole kokonaan kadonneet ruokavalion muutoksen jälkeen, helpottivat kyllä. Kutina tuntuu muutenkin olevan enemmän stressipohjaista, ennen tänne muuttoa, kutinat helpottivat, muuton jälkeen pahenivat, nyt taas helpottaa.

HivenRekku, B-vitamiini, ylempi punainen nivelravinne, alempi merilevä, Tehobakt ja valkosipuli :)

Tehobaktia lukuunottamatta olen ostanut kaiken töistä, Puuilosta. Kaikkea ei tietenkään anneta joka päivä, vaan heitän aina silloin tällöin sopivasti. Näiden lisäksi kuvasta unohtu lohiöljy ja Nutrolin öljy. :)

Päiväysjauhelihaa ja itsetehtyä kasvismössöä
Tällä kertaa kasvismössöön tuli kurkkua, salaattia, parsakaalia, rakaa kananmunaa (koska pakettiin oli muutama räjähtänyt..) sekä pari valkosipulin kynttä.

Molemmat koirat voivat hyvin, turkkia ja energiaa riittää, joten uskon molemmilla olevan ruokavalion kohdillaan. Joten ihmeemmin kiihkoilematta, syöttäkäämme kaikki koirillemme sitä, mikä niille sekä meille itsellemme sopii! :)

Kommentit