Mun on ikävä sun luo, ikävä sun luo

Tänään käytiin saattamassa Veikko-kepo lentokentälle, kulta lähti töihin Puolaan kuukaudeksi. Kuinka hiljaista kotona onkaan, vaikka koiramäärä hetkellisesti nousi kahteen, kun hain Agon tänne. Pitäähän talossa aina yksi blondi. Tämä kotona oleminen on kyllä pahinta, samoiten kaupassa käyminen on yllättävän vaikeaa, koko ajan meinaa väkisin soittaa toiselle ja kysyä, mitä kaupasta pitikään tuoda. Vaan ei auta itku markkinoilla ja nyt pitää yrittää meidän Rompposen kanssa pärjätä kahdestaan. Tai kolmestaan, kun Agostini on seuranamme pari päivää. Toisaalta olen seuraavat 6 viikkoa iltavuorossa, joten eipä sitä juuri ehdi muuta kuin aamulla lenkittää koiran, käydä töissä, lenkittää koiran ja käydä nukkumaan.

Nyt vähän iloisempiin aiheisiin. :) Tänään käytiin taas Niinan (jolla tällä kertaa mukana vain partikset) citylenkillä. Rossi edistyy hienosti, sitä ei enää ahdista kaupungilla porukalla kulkeminen, yksin en ole edes yrittänyt vielä.
Päivällä käytiin molempien koirien kanssa Teijan luona treenaamassa. Treenit saivat kyllä ikävän päätöksen, kun naapurin kissa löytyi tallista peltipurkki päähän juuttuneena. Onneksi selvittiin säikähdyksellä ja pienellä naarmulla. Roms ehti ottaa pienen paikkamakuun ja noudon pitoharjoituksen. Ago ehti vain paikkamakuun.
Nyt molemmat pojat nukkuvat tyytyväisinä. :)

Ja suoritetaan tämä tarinan kerronta mahdollisimman oudosti, eilen käytiin Jasminin ja Domin kanssa treenaamassa ja kuvaamassa linnoituksessa ja rakuunanmäellä. Tässä kuvasaastetta:

Liikkuu


Tämä kuva on mun mielestä jotenkin outo :D

Irvistys <3 br="br">

Pää on vähän saksanseisojamalliin trimmattu :D hups :D


Tottis

Rakkaus <3 br="br">

Kommentit