Huhhuh mikä treeni tänään.
Käytiin Haukkiksessa ajatuksena tehdä jälki ja tottis, jos aikaa niin käydä myös lenkillä. Noh, kaksi ensimmäistä ehdittiin, mutta ei hyväksi treeniksi voinut sanoa millään ilveellä...
Jätin Rossin autoon odottamaan kun kävin tekemässä lyhyen jäljen, laitoin joka askeleelle ruokaa, jos se rauhoittaisi menoa. Eli tälläinen makkarajälki tyyppinen ratkaisu, vaikka sitä vastaan oon aiemmin ollutkin.
Noh, hain koiran autolta niin koko koira on tulta ja tappuraa, ei millään olisi malttanut odottaa edes sitä, että keräsin kimpsut ja kampsut autosta. Hinku kentälle oli kova, vaikka mitään varsinaista merkkiä ei jäljestämisestä ollutkaan (paitsi se autossa odottelu).
Aloitin sitten tottista jos rauhoittuisi vähän. Seuraamisessa huuto oli sitä luokkaan kun päätä olisi leikattu! Koko ajan yritti nykiä metsään päin. Loppujen lopuksi hyppäsi mun naamalle ja kolautti leukaan niin, että hampaat olivat mennä huulista läpi.
Luovutin ja taluttelin kentän laitoja pitkin, koko ajan risteili nenä maassa ja selkeästi etsi jälkeä. Kun kierrokset vähän laskivat vein jäljelle, istutin ja silittelin rauhoittavasti, kunnes vähän rauhoittui. Päästin jäljelle mahdollisimman rauhallisesti. Kyllähän se ehkä joka kymmenennen lihapullan palan malttoi syödä, nekin tosin niin että pyöri ja lähti taaksekin päin menemään. Eli ei nostanut mun luottoa makkarajälkeen. :D
Loppupalkan merkkasi kyllä, mutta jatkoi jäljestystä sujuvasti sinne mistä olin metsästä poistunut. Se pätkä meni paremmin, mutta siinäkin vauhtia oli ihan liikaa ja teki pari hukkaa, vaikka matka ei ollut pitkä. Siis mitä ihmettä teen?! Koira rakastaa jäljestämistä yli kaiken, motivaatio ei ole ongelma, kuten huomaa. Sen sijaan tarkkuutta ei ole tippaakaan, kun vauhtia ja intoa on niin paljon. En tiedä auttaisiko se jäljen vanhentaminen asiaan, tekisi siitä vaan vaikeamman. Vinkkejä saa antaa.
Jäljen jälkeen heittelin palloa, että sai vähän nollattua ja sitten seuraamista. Edisti ja painoi aika härskisti, mutta oli hiljaa.
Noudon olisi voinut jättää kokonaan suorittamatta. Kyllä se palautti, mutta joka kerta jäi kapulalle seisomaan ja tuijotti metsään. Muutenkin tuijotteli metsään vähän epävarmasti, mikähän mörkö siellä oli?
Lopuksi vauhtihyppyjä, heitin palloa hypyn yli ja Roms paineli perässä.
Yhteenvetona voin todeta, olen kuitenkin onnellinen siitä että Rossi on tuollainen kuin on. Lagottofoorumilla käydään mielenkiintoista keskustelua lagoton käyttöominaisuuksista.
Rossista ainakin löytyy sitä moottoria Ferrarin koneen verran (mm. taistelutahto), mutta jarrut ovat enemmän "lujaa" Lada laatua (mm. hermorakenne). Tosin harvalla lagotolla, tai muullakaan rodulla, on oikeasti hyvää hermorakennetta tullut vastaan. Osin nämä asiat ovat geneettisiä, mutta uskon, että paljon saa aikaan myös omistaja ja muu ympäristö. Itsekin olisin tehnyt monta asiaa toisin Rossin kanssa, mutta ehkä sitten seuraavan kanssa. ;)
Treenin jälkeen käytiin siskoni luona hakemassa Rossille ruokaa:
Eli lampaan sisäelimiä, maksaa, sydäntä, munuaisia, keuhkoja ja kirsikkana kakun päälle sorkkia. Hyvin tuntui maistuvan, mitä Roms nyt maistiaisia sai. :) Iso kiitos siskolle, aiemmin haetut kanat pitäisi vielä kertaalleen sulattaa ja pieniä. Kyllä nyt taas hetki pärjätään. :)
Ja loppuun vielä, jälleen kerran, katkeraa tilitystä. :D Italiaan olisi tulossa ihan mieletön pentue! Jos Rossi olisi muutaman vuoden vanhempi, varaisin pennun heti. Ikävä kyllä Roms on vielä ihan keskeneräinen kakara, eikä mun ole mikään järki ottaa toista pentua kasvamaan, siitä kärsisivät varmasti kaikki. Jos joku on kiinnostunut potentiaalisesta harrastuslagotosta, niin kipin kapin tutustumaan kennel Come Se:n pentusivuihin.
Käytiin Haukkiksessa ajatuksena tehdä jälki ja tottis, jos aikaa niin käydä myös lenkillä. Noh, kaksi ensimmäistä ehdittiin, mutta ei hyväksi treeniksi voinut sanoa millään ilveellä...
Jätin Rossin autoon odottamaan kun kävin tekemässä lyhyen jäljen, laitoin joka askeleelle ruokaa, jos se rauhoittaisi menoa. Eli tälläinen makkarajälki tyyppinen ratkaisu, vaikka sitä vastaan oon aiemmin ollutkin.
Noh, hain koiran autolta niin koko koira on tulta ja tappuraa, ei millään olisi malttanut odottaa edes sitä, että keräsin kimpsut ja kampsut autosta. Hinku kentälle oli kova, vaikka mitään varsinaista merkkiä ei jäljestämisestä ollutkaan (paitsi se autossa odottelu).
Aloitin sitten tottista jos rauhoittuisi vähän. Seuraamisessa huuto oli sitä luokkaan kun päätä olisi leikattu! Koko ajan yritti nykiä metsään päin. Loppujen lopuksi hyppäsi mun naamalle ja kolautti leukaan niin, että hampaat olivat mennä huulista läpi.
Luovutin ja taluttelin kentän laitoja pitkin, koko ajan risteili nenä maassa ja selkeästi etsi jälkeä. Kun kierrokset vähän laskivat vein jäljelle, istutin ja silittelin rauhoittavasti, kunnes vähän rauhoittui. Päästin jäljelle mahdollisimman rauhallisesti. Kyllähän se ehkä joka kymmenennen lihapullan palan malttoi syödä, nekin tosin niin että pyöri ja lähti taaksekin päin menemään. Eli ei nostanut mun luottoa makkarajälkeen. :D
Loppupalkan merkkasi kyllä, mutta jatkoi jäljestystä sujuvasti sinne mistä olin metsästä poistunut. Se pätkä meni paremmin, mutta siinäkin vauhtia oli ihan liikaa ja teki pari hukkaa, vaikka matka ei ollut pitkä. Siis mitä ihmettä teen?! Koira rakastaa jäljestämistä yli kaiken, motivaatio ei ole ongelma, kuten huomaa. Sen sijaan tarkkuutta ei ole tippaakaan, kun vauhtia ja intoa on niin paljon. En tiedä auttaisiko se jäljen vanhentaminen asiaan, tekisi siitä vaan vaikeamman. Vinkkejä saa antaa.
Jäljen jälkeen heittelin palloa, että sai vähän nollattua ja sitten seuraamista. Edisti ja painoi aika härskisti, mutta oli hiljaa.
Noudon olisi voinut jättää kokonaan suorittamatta. Kyllä se palautti, mutta joka kerta jäi kapulalle seisomaan ja tuijotti metsään. Muutenkin tuijotteli metsään vähän epävarmasti, mikähän mörkö siellä oli?
Lopuksi vauhtihyppyjä, heitin palloa hypyn yli ja Roms paineli perässä.
Yhteenvetona voin todeta, olen kuitenkin onnellinen siitä että Rossi on tuollainen kuin on. Lagottofoorumilla käydään mielenkiintoista keskustelua lagoton käyttöominaisuuksista.
Rossista ainakin löytyy sitä moottoria Ferrarin koneen verran (mm. taistelutahto), mutta jarrut ovat enemmän "lujaa" Lada laatua (mm. hermorakenne). Tosin harvalla lagotolla, tai muullakaan rodulla, on oikeasti hyvää hermorakennetta tullut vastaan. Osin nämä asiat ovat geneettisiä, mutta uskon, että paljon saa aikaan myös omistaja ja muu ympäristö. Itsekin olisin tehnyt monta asiaa toisin Rossin kanssa, mutta ehkä sitten seuraavan kanssa. ;)
Treenin jälkeen käytiin siskoni luona hakemassa Rossille ruokaa:
Eli lampaan sisäelimiä, maksaa, sydäntä, munuaisia, keuhkoja ja kirsikkana kakun päälle sorkkia. Hyvin tuntui maistuvan, mitä Roms nyt maistiaisia sai. :) Iso kiitos siskolle, aiemmin haetut kanat pitäisi vielä kertaalleen sulattaa ja pieniä. Kyllä nyt taas hetki pärjätään. :)
Ja loppuun vielä, jälleen kerran, katkeraa tilitystä. :D Italiaan olisi tulossa ihan mieletön pentue! Jos Rossi olisi muutaman vuoden vanhempi, varaisin pennun heti. Ikävä kyllä Roms on vielä ihan keskeneräinen kakara, eikä mun ole mikään järki ottaa toista pentua kasvamaan, siitä kärsisivät varmasti kaikki. Jos joku on kiinnostunut potentiaalisesta harrastuslagotosta, niin kipin kapin tutustumaan kennel Come Se:n pentusivuihin.
Kommentit
Lähetä kommentti