Pilvilinnat romahtaa

Johan meillä menikin Rossin kanssa hyvin, aloin uskoa, että kyllä tämä tästä ja luotin siihen, ettei se pelleille. Noh, Roms palautti eilen mut hyvin pitkälti maanpinnalle. Lähti kesken valmennusrenkaan treenien toisen koiran päälle. Ja se toinen koira oli kaukana eikä näemmä edes provosoinut mitenkään. Hemmetin elukka (Rossi siis), olisin voinut kuristaa sen siihen paikkaan. Sen päivän treenit loppuivat siihen ja koira niskaperse otteella autoon ja itse nollaamaan raivoa. Remmirähjäämistähän on ollut, mutta ei se nyt hittosoikoon ennen ole kesken hommien mihinkään lähtenyt. Enkä olisi kyllä uskonutkaan. Tosin nyt jälkeenpäin kun ajattelee, niin Rossi on nyt 1,5 vuotias melko vahvaluontoinen uros, joten kai tämä oli odotettavissa. Tähän pitää nyt alkaa totuttelemaan, se ei enää tule senkään vertaa toimeen vieraiden urosten kanssa. Onneksi tutut urokset ovat toistaiseksi olleet edelleen ok.
Ja jatkossa tuo rakki treenaa remmissä, ellei olla tutulla porukalla. Ja jos tätä blogia lukee joku uroskoiran omistaja, niin treeniseuraa kaivataan, että voin puuttua tuohon käytökseen.



Sitten vähän loppukevennystä. Kyllä se on välillä söpökin. <3 huononkin="" iv="" kyll="" n="" p="" pelastaa="" tuo="" video="">Ensi viikolla olisi tarkoitus hiljalleen aloittaa ruudun ja tunnarin treenit. Koulutusvinkkejä otetaan vastaan, miten olette opettaneet kyseiset liikkeet? :)

Ja arvatkaa kuka lähtee huomenna kohti maailman suurinta koiranäyttelyä! Crufts here I come!!! <3 br="">

Kommentit