Mieluummin sun luokses motarilla tänäänkin parii sataa kaahaan

Eilen suoritettiin Rossin kanssa viimein jo vuoden hautunut suunnitelma matkata Tampereelle Terhin ja Jussin vieraiksi. Alunperin oli suunnitelmissa jäädä yöksi ja suunnata seuraavana päivänä Hyvinkään ryhmikseen, mutta tuomarimuutoksen takia teimme vain päiväreissun. Lisäksi kotona alakerran remontti jatkuu edelleen, suihkuun päästään kotona ehkä parin kuukauden päästä..

Kangasalalla Rompponen pääsikin heti tosi toimiin jälkipellolle. Blogia seuranneet varmaan tietävät että me olla jälkimetsässä menty kerta toisensa jälkeen perse edellä puuhun, olen ollut jo toivoton. Nyt kipinä kuitenkin syttyi taas.

Kävimme myös tekemässä Zetalle ja Nubelle tryffelitreenit. Aika päteviä otuksia! :) Ja Zetan rinnalla Rossikin on suorastaan laiskamato, en ole ennen moista lagottoa nähnyt :D Zetan taistelutahto oli kyllä ihan omaa luokkaansa!

Rossin turkki siistittiin helppoon syksylookkiin. Se muuten ehtisi vielä kasvamaan messariin... En voi kuin miettiä miksen aina pidä sitä tuollaisessa turkissa, pituutta on sen verran, että se suojaa, muttei kuitenkaan niin työläs pitää kunnossa kuin näyttelyturkki. Ja mikä parasta se näyttää edelleen rotuiseltaan. Ensi viikolla pitää vielä käydä karstalla läpi ja pestä, sitten pärjätäänkin hetki pelkällä tassujen huuhtomisella.
Kaiken kakkiaan Rossi yllätti mut käyttäytymällä hyvin. Se ei haastanut riitaa edes Nuben kanssa, se ei ahdistellut tyttöjä, eikä edes pitänyt mitään mahdotonta lelurallia. Toki piti sitä oikeaakin luonnetta vilauttaa kusaisemalla matolle ja varastamalla ruokaa suoraan säkistä. :D

Tänään käytiin taas jäljellä. Ei tämä harrastaminen Rossin kanssa ainakaan tylsäksi käy. Pellolla oli jokin puska, jota kohti olin tehnyt jäljen. Puolessa välissä Roms bongasi puskan ja loppujäljen huutikin sitten sille edeten aina pari askelta melkein inhimillisesti ja taas jälleen muistaen että "PRKL TUOLLA ON MÖRKÖ". :D Oikeastaan nauratti koko tilanne, siinä mun suuri ja uljas jälkikoira. Tarkoitus oli mennä valokuvaamaan, mutta rankkasade sotki suunnitelmat. Jospa ensi viikolla paremmalla onnella, niin jäljen, kuin valokuvaamisen suhteen.

Ja Hyvinkäältä kuului hyviä uutisia, pieni pirulainen Zeta oli ollut ROP ja saanut ensimmäisen sertinsä! Onnea Terhi ja Zeta! :)

Kuva varastettu Terhin FB:stä :)

Kommentit

  1. http://timinvaltakunta.blogspot.fi/2013/09/to-be-inspired.html :-)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti