Step by step..?




Tänään käytiin treenaamassa hallilla Johannan ja Nean kanssa.
Rompposen ohjelmistossa paikkamakuuta, liikkeestä seisomista, tunnari ja metallinouto.

Paikkamakuu on varmaan ikuisesti se meidän vaikein liike, edelleen levoton. Ei kuitenkaan ole noussut pitkään aikaan. Häiriötäkin oli vähintään riittävästi kun toisella puolella hallia aksaava koira haukkui lähes taukoamatta. Rossi vähän pyöritteli korviaan ja vinkui.
Muut liikkeet Roms aloitti liikkeestä seisomisella, ongelmana sivuaskel pysähtyessä. Palataan taaksepäin ja palkka heti käskyn jälkeen.
Rossi varasti tunnarikapula kasalle kahdesti ennen lupaa ja roiski jonkun satunnaisen kapulan mukaansa. Oma ei tässä kohtaa ollut edes kasalla. Yritin olla reagoimatta asiaan ja otin väärät kapulat vain pois ja jatkettiin sitä mitä oltiin tekemässä ennen roiskimista. Meillä on siis edelleen hallintaongelma...
Tunnari aloitettiin etsimällä ensin oma erikseen, sitten kasalle. Syötin nameja, jotta olisi vähän saatu virettä alas. Hyvin lähti etsimään, malttoi keskittyä ja toi oman. :) Ihailtavaa, että vaikka on korkea vire ja rrrrakastaa liikettä, pystyy silti kokoamaan itsensä ja keskittymään tehtävään.  Vain yksi toisto.
Tehtiin vielä paikkamakuuta Riinan suorittaessa seuraamista ja ruutua. Nyt makasi jo rauhallisesti, vaikka Riina leikkikin vinkupallolla ja toinen koira haukkui edelleen hallin toisessa päässä. Jos joskus kokeisiin päästään, pitää vissiin tehdä yksi treenisarja jo ennen koetta, jotta malttaa maata. :D
Tehtiin vielä pari metallinoutoa, vauhti ei ollut hurja, mutta matkakin oli lyhyt. Nosti varmasti, eikä pyöritellyt. :)


En ole ihan varma ollakko tyytyväinen vai ei. Hallintaongelma nostaa päätään jatkuvasti, enkä aina oikein tiedä miten asiaan tulisi puuttua. Vinkkejä, kokemuksia tai vertaistukea?

Kommentit

  1. Mitä jos pitäisi kevyesti koirasta kiinni, niin ei pääse ryntäämään ennen lupaa? Vai onko hallintaongelmia muuallakin kuin tunnarin alussa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hallintaongelma nostelee päätään jatkuvasti kaikessa. Esim. noudoissa saan usein pitää kiinni, koska meinaa varastaa.
      Nuo tunnarille karkaamiset tapahtuivat muiden liikkeiden lomassa, esim. kun keskusteltiin treenikavereiden kanssa liikkeestä seisomisen ongelmasta. Eli jonkinlainen "think, plan, do" olisi varmasti toimiva ratkaisu, eli kun treenataan, ei keskustella, vaan vasta harjoituksen jälkeen.

      Poista
  2. Tuleeko ennen noutolupaa katsekontakti vai saako lähteä katse kapulassa? Palkkausta kontaktista vaikka muutaman namin verran ennen kapulan heittoa sekä sen jälkeen ennen noutokäskyä? Avustaja kapulan lähettyville nappaamaan kapula pois, jos varastaa (välttyy kieltämiseltä)? Vai lähteekö siis jo heti heitettäessä? Jos avustaja heittäisi alkuun kapulaa ja pystyisit keskittymään koiraan?

    Monet laittaa koiran esim. paikallamakuuseen keskusteluiden ajaksi, itse otan istumaan viereen ja rapsuttelen. Ongelmakohtien ja toimintasuunnitelmien miettiminen etukäteen olisi tosiaan varmaan hyvä, jos et ole jo sitä tehnyt. Treenipäivis?

    Mutta tosi kivahan se on, että koira on innostunut! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti