No nyt mä sen kekkasin, mä taidan olla pikkasen sekasin

Moneen vuoteen en ole agilitya harrastanut, nyt katselen MM-karsintojen livestreamia. Ei kyllä yhtään iske aksakuume, olen varmaan outo. :D


Rossin kanssa reenattu tokoa ja tottista lähes päivittäin. Välillä sujuu paremmin välillä huonommin. :D Viime sunnuntain reeneissä Rossi piti taas sellaisen shown, että oksat pois ja osa latvaa. Menossa oli mukana reenikaverin mies, jonka Rossi meni omatoimisesti tervehtimään, ilman mitään epävarmuutta. Otettiin treeni (seuruu, eteenmeno ja jääviä). Loppuun oli tarkoitus ottaa luoksepäästävyys tällä miehellä ja paikkamakuu. En ehtinyt saada edes perusasentoon Rossia, kun se sai sätkyn miehestä, eikä enää suostunut tekemään mitään. Ei auttanut, vaikka mies syötti makkaraa, vaikka käveltiin yhdessä pitkin kentän laitaa, ei mikään. Inhotti, ahdisti ja elämä oli persiistä.
Noh, keskiviikkona uudet treenit, mukana samainen mies ja muutama muu. Nyt Rossi päätti taas, että Tero on tosi okei, tervehti iloisesti kuin sanoen "Hei tosi kiva, että säkin oot tullut kentälle meidän kaa!". Yhtä miehistä hieman jännitti, mutta häneltäkin söi makkarat, ja pystyi tekemään henkilöryhmän.
Helpottaisi ihan meidän molempien elämää, kun Rossi edes itse tietäisi onko lintu vai kala... :D


Agostini on rallytokoillut LPKY:n kurssilla ja voi, kuinka onnellinen se on yhdessä tekemisestä. :) Yritys on kova ja jaksaisi touhuta kyllä enemmänkin. :)

Vielä 5 päivää lomaan, lomalla tiedossa reissua Kangasalan kautta Ouluun, 1 näyttely, paljon treeniä ja ennenkaikkea lepoa... :D

Tekstin kuvat Jasmin P.

Kommentit