Elämäni koirat osa 1

Facebookissa kierti joku aika sitten haaste "Elämäni koirat" jonka myös minä sain. Jotta FB ei täyttyisi "ihanasöpöhauvaitkettääkunovatniinrakkaita"-päivityksistä ja ennenkaikkea blogin elvyttämiseksi, ajattelin suorittaa oman osuuteni näin. Pidemmittä puheitta, tässä osa yksi

Voisin aloittaa sarjan ensimmäisistä koirakontakteistani, mutta päätin aloittaa koirasta, joka teki minusta koiraharrastajan.

Siltikin kerron nopeasti ensimmäisestä koirasta, joka jollain tapaa vaikutti elämääni.


Perheemme ensimmäinen koira oli tiibetinterrieri Tunski (Joutsenlammen Funski). Tunskista kai tämä pohjaton rakkaus koiriin on lähtenyt, kuten kuvasta näkyy, olimme hyvin läheiset. :D Kun äitini imetti minua, Tunski piti päätään äidin olkapäällä ja seurasi. Kun itkin toisessa huoneessa, Tunski haki vanhempani paikalle.
Nuorempana en ollut niinkään innostunut koirista, hevoset ja dinosaurukset (jep.. :D) kiinnostivat enemmän. Tunski jouduttiin lopetettamaan vuonna 2001 minun ollessa 9-vuotias. Minulle ei tätä kerrottu etukäteen, mutta muistan antaneeni Tunskille aamulla ennen kouluun lähtöä palan pullastani (oli muuten aika armollista kaltaiseltani itsekkäältä sokerihiireltä).
Jonkin aikaa elimme ilman koiraa ja aika nopeasti Tunskin kuoleman jälkeen aloin kinuta koiraa...


...eräänä päivänä näin silloisen kaverini kanssa paikallisen Siwan ilmoitustaululla lapun, jossa etsittiin karkeakarvaiselle saksanseisojalle lenkittäjää. Tämähän oli lottovoitto koirahulluille pikkutytöille!
Menimme Azaa tapaamaan ja se oli ystävyyttä välittömästi. Azaa oli useampi tyttö yrittänyt käydä lenkittämässä, mutta se ei ollut suostunut lähtemään heidän kanssaan kotitietä kauemmas. Minun kanssani Aza olisi kävellyt vaikka toiselle puolelle maata. Ja paljon me lenkkeiltiinkin, parhaimmillaan useita kertoja päivässä. Azan omistajasta, Tytistä, tuli minulle kuin toinen äiti (vaikka ei siinä oikeassakaan mitään vikaa ole :)).
Azan kanssa tutustuttiin koiraharrastukseen, kierrettiin kaikki mahdolliset kissanristiäiset. Kertaakaan emme match showssa sijoittuneet, mutta ainokaisessa yhteisessä virallisessa junior handler-kilpailussamme sijoitus oli neljäs. En muista montako kilpailijaa oli, mutta kyllä me joitakin päihitimme. :)



Aza oli usein meillä yökylässä ja oikeastaan kuului perheeseen. Azaa pystyi pitämään irti ja se oli hirvittävän kiltti ja tottelevainen. Tosin räksänpoikasia se tappoi ihan urakalla, oli hihnassa tai irti. Myös hamsterini sai sen saalisvietin jylläämään. :D
Muutaman vuoden Azaa tunnollisesti hoidin ja viimein sain todistettua vanhemmilleni, että ansaitsen oman koiran ja niin meille tuli Ago. Oman koiran (ja teini-iän) myötä minulla ei valitettavasti enää ollut niin paljon aikaa viettää Azan kanssa.
Aza ja Ago olivat parhaat ystävät, Agostini kurvaa edelleen Tytin pihalle, vaikka Tytikään ei enää siellä asu.
Azalla on edelleen paikka sydämessäni ja se tulee olemaan yksi Elämäni Koirista. Lepää rauhassa rakas ystävä ♥



Kommentit