Elämäni koirat osa 2


Kuten edellisestä postauksesta lukea saattoi, aikani Azaa lenkitettyä sain luvan omaan koiraan. Oli 12. syntymäpäiväni ja olin taatusti maailman onnellisin tyttö. Olin lukenut kaikki koirakirjat kannesta kanteen ja tahdoin partacollien. Vanhempani eivät tähän suostuneet, vaan rotuvaihtoehdot olivat tiibetinterrieri, vehnäterrieri ja lagotto. Joskus, ehkä jo vuosia aikaisemmin, äitini oli sanonut luettuaan Lemmikit & Eläinmaailma lehdestä lagotoista, että tuollainen koira tulee joskus - jos tulee. Loppujen lopuksi taisimme ratkaista asian arvalla ja kuten arvata saattaa, meille tuli lagotto. Oikeastaan paremmin ei olisi voinut mennä, Agosta tuli kaikkien aikojen paras Ensimmäinen Koira.
Syntymäpäivää seurasi pitkä puolen vuoden odotus, ennenkuin haimme oranssin karvapallon kotiin. Nimen keksi äitini, isäni harrastaa moottoripyöriä ja kuuluisa italialainen moottoripyöräilijä Agostini oli saapumassa Suomeen, Imatralle.
Oikeastaan me emme valinneet Agoa, vaan Ago valitsi meidät. Pennuista oli kaksi vapaana, mutta toinen niistä halusi palavasti koko ajan luoksemme ja jatkoi riehumistaan muiden jo nukahdettua. Ei tarvinnut kahdesti miettiä, tässä oli meidän pentu.





Ago on aina ollut helppo koira, joskin vuoden ikäisenä sillä oli uhmaikä, eikä se totellut muita kuin äitiäni. :D Minä nuoren tytön innolla koulutin Agolle tottelevaisuusliikkeitä ja temppuja, agilityakin harrastimme. Kävimme Kennelliiton leireillä, mistä saimme paljon ystäviä, kokemuksia ja muistoja. Ensimmäisellä leirillään Ago voitti agilityn mölliluokan ja oppi haukkumaan. :) Myöhemmin olimme leirin Teräsparivaljakkokisan neljänsiä 2007 ja Teräsperäkisan toisia 2008.


Valitettavasti Agolla todettiin paha lonkkavika sen ollessa kolmevuotias (siksi onkin niin ironista, Rossi oli lähes kuukaudelleen saman ikäinen). Agility jäi silloin pois. Ago oli hirveän tunnollinen agilitykoira, se ei ollut nopea, mutta kiltisti se totteli ohjausta. A-este oli sille todella vaikea ja kisattiin monet möllit niin, että aikaa tuhrautui hirveästi siihen, että Ago arpoi A:n harjanteella mistä pääsisi alas. Kun A:sta tuli saman kokoinen kaikissa säkäluokissa, Agon A-ongelmakin katosi. Ja kävimmehän me vuosi sitten syksyllä lagottoklubin möllikisoissa hakemassa ohjaajan mokaama 5. Kaikkien vuosien jälkeenkin Ago muisti kaikki esteet. :)


Tokosta tuli meidän päälaji ja siinä Ago tahkosi hienoja pisteitä alokasluokassa. Ensimmäisessä kokeessa liikkeestä seisominen meni nollille, mutta saimme kuitenkin 1-tuloksen. Seuraavassa näytettiin todellista osaamistamme saaden pisteitä 195. Ago oli ollut koko edeltävän viikon hoidossa, Italian lomamatkamme takia, haimme sen kotiin koetta edeltävänä iltana. Vaan hyvin meni siitäkin huolimatta. :) Myös viimeinen ALO1 tuli yli 190 pisteen suorituksella. Avoinluokka ei sujunutkaan niin hyvin, mutta sieltäkin räävittiin loppujen lopuksi titteliin vaadittavat kolme ykköstulosta.
Myös BH-kokeen suoritimme, vaikka tuomari ei edes tiennyt rotua.. :D



Näyttelyitä kiersimme jonkin verran. Ago rakastaa esiintymistä. Mikään tähti se tosin ei ollut, mutta valioksi tuli viimein kuusivuotiaana. :D Myös kolmessa veteraanikehässä kävimme, kahdesti ROP-veteraanin arvoisesti ja kerran VSP-veteraanin veroisesti.
Agon kanssa käytiin myös Oulun näyttelyssä "vokottelemassa" nykyistä kepoani. Ihme että hän tähän hulluuteen lähti, ensimmäisenä iltana pesimme valottomassa vessassa Agon takapuolta, sillä kun meni ainoan kerran elämässään reissussa vatsa sekaisin. Seuraavana iltana nukahdin ennen kahdeksaan, rankka harrastus vaatii aikaisen nukkumaanmenon. :D




Vanhoilla päivillään Ago pääsi myös rallytokoilemaan, mikäli kunto vain kestää, osallistumme varmasti ensi vuonna myös virallisiin kisoihin. Papasta on edelleen mukavaa tehdä yhdessä, mutta palkan pitää olla hyvää ja sitä tulee olla riittävästi. :D


Kuusivuotiaana Agoa alkoi lonkat vaivaamaan hiljalleen, onneksi olimme jo varanneet kultausajan, kun koira meni kolmijalkaiseksi. Ensin tuntui, ettei kultaaminen auta, mutta muutamaa päivää myöhemmin ontuminen katosi, eikä sitä ole enää sen koommin juurikaan näkynyt. On suorastaan ihme, että Ago on noilla sököillä lonkilla elänyt näinkin pitkän ja hyvän elämän. Vaikka välillä on huonompia aikoja, ei pilke silmästä ole kadonnut. ♥

Kuva Pasada ky

Ago on varmasti maailman viisain koira. Ainakin meidän perheen mielestä. Isäni maalatessa vessaa, Ago haki tälle pensselin. Äidin tehdessä pihatöitä, Ago haki puutarhahanskat. Papparainen noutaa kaiken, siis ihan kaiken, mikä lattialle tipahtaa. Iltaisin se tuo isälleni ensin sudokulehden ja hetken päästä kynän. Toki sen taka-ajatuksena on saada herkkuja, ahne kun on. :D


Agostini, rakas papparainen, maailman paras ensimmäinen koira, maailman kiltein ja viisain koira. Ilman Agoa, en olisi nyt tässä, ympäriltäni puuttuisi kymmenet rakkaat ystävät ♥

Kommentit