Kolmas tarina kertoo koirasta, joka vei sydämeni. Koira, joka kuvaa minulle kaikkea sitä, mitä lagoton tulisi olla. Sisukas, tempperamenttinen, kauniskin vielä. Koira, joka muutti kaiken.
En muista miten Seraan törmäsin ensimmäisen kerran, mutta muistan katselleeni tammikuussa 2009 pentuvälityksestä sen pentuja. Silloin toisen koiran paikka ei ollut vielä auki ja pentu jäi vielä haaveeksi. Kun syksyllä 2010 näin, että Sera oli astutettu, kirjoitin vapisivin käsin Terhille sähköpostin. Kerroin miten olin ihaillut Seran harrastustuloksia ja videoita netistä, miten tämä yhdistelmä voisi olla sitä, mitä hain. Sain kutsun tutustumaan Seraan ja niin eräänä marraskuisena päivänä suunnattiin kohti Tamperetta.
Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Tässä se oli, tulevan pentuni emä. Sosiaalinen, kerrassaan hurmaava, täynnä elämän iloa. Se teki töitä innolla, riepotti lelua, oli rapsutettavana sylissä, sikäli mikäli mahtui, Helga kun otti parhaan paikan. :D
Astutus oli onnistunut hyvin ja joulukuussa olisi pitänyt pentujen syntyä, ultrassa niitä oli näkynyt kolme. Elämä vain näytti arvaamattomuutensa ja pentuja ei koskaan syntynyt. Sera jouduttiin myös steriloimaan alkioiden luomisen seurauksena tulleen kohtutulehduksen takia.
Ehkä kaikelle tällekin oli syynsä, vaikka vieläkin joskus tulee mieleen ajatus "Entä jos..?"
Vaikka en Seran pentua saanut, se säilytti erityisen asemansa. Sera oli mun ja varmasti muidenkin lellikki. Koira joka sulatti sydämet. Koira, joka ei taatusti ollut aina niin helppo ja herttainen, mitä se meille ehkä esitti. ;) Kaunis kuin mikä, valioituikin helposti. Harrasti pelastuskoirajuttuja ja tokoa. Rakasti sitä mitä teki. ♥ Eli täysillä, vaikka kolarin johdosta kolottikin lonkkaa.
Sera lähti yllättäen, aurinkoisena syyspäivänä hieman yli vuosi sitten.
Silti Sera on yhä muistoissamme, yhtä rakkaana. Seralla oli yksittäiseksi koiraksi hämmästyttävän suuri merkitys suomalaiselle lagottokannalle. Seelis hurmasi niin monet ihmiset puolelleen, ilman Seraa mulla ei olisi Rossia, ei olisi Puccia, ei Caraa ja Caran pentuja, eikä lukuisia muitakaan karvaisia kavereita.
Lepää rauhassa Seelis, rakas ystävä, kiitos että kuuluit elämääni ♥
En muista miten Seraan törmäsin ensimmäisen kerran, mutta muistan katselleeni tammikuussa 2009 pentuvälityksestä sen pentuja. Silloin toisen koiran paikka ei ollut vielä auki ja pentu jäi vielä haaveeksi. Kun syksyllä 2010 näin, että Sera oli astutettu, kirjoitin vapisivin käsin Terhille sähköpostin. Kerroin miten olin ihaillut Seran harrastustuloksia ja videoita netistä, miten tämä yhdistelmä voisi olla sitä, mitä hain. Sain kutsun tutustumaan Seraan ja niin eräänä marraskuisena päivänä suunnattiin kohti Tamperetta.
 |
| Pentue v. 2009 |
Astutus oli onnistunut hyvin ja joulukuussa olisi pitänyt pentujen syntyä, ultrassa niitä oli näkynyt kolme. Elämä vain näytti arvaamattomuutensa ja pentuja ei koskaan syntynyt. Sera jouduttiin myös steriloimaan alkioiden luomisen seurauksena tulleen kohtutulehduksen takia.
Ehkä kaikelle tällekin oli syynsä, vaikka vieläkin joskus tulee mieleen ajatus "Entä jos..?"
Vaikka en Seran pentua saanut, se säilytti erityisen asemansa. Sera oli mun ja varmasti muidenkin lellikki. Koira joka sulatti sydämet. Koira, joka ei taatusti ollut aina niin helppo ja herttainen, mitä se meille ehkä esitti. ;) Kaunis kuin mikä, valioituikin helposti. Harrasti pelastuskoirajuttuja ja tokoa. Rakasti sitä mitä teki. ♥ Eli täysillä, vaikka kolarin johdosta kolottikin lonkkaa.
Sera lähti yllättäen, aurinkoisena syyspäivänä hieman yli vuosi sitten.
Silti Sera on yhä muistoissamme, yhtä rakkaana. Seralla oli yksittäiseksi koiraksi hämmästyttävän suuri merkitys suomalaiselle lagottokannalle. Seelis hurmasi niin monet ihmiset puolelleen, ilman Seraa mulla ei olisi Rossia, ei olisi Puccia, ei Caraa ja Caran pentuja, eikä lukuisia muitakaan karvaisia kavereita.
Lepää rauhassa Seelis, rakas ystävä, kiitos että kuuluit elämääni ♥
Kiitos Jenni. Muuta en osaa sanoa. <3
VastaaPoista