Liian hyvä juttu, et vois päästää vaan menemään

Pikkuhiljaa päivät ovat alkaneet pidentyä, kun aamuviikkoina neljältä pääsee töistä ei ulkona olekaan pilkkopimeää (noh, puolen tunnin päästä onkin jo..). Toinen varma kevään merkki on kisa- ja näyttelykalenterin selaamisen lisääntyminen. Agolle on katsottu kaksi rallytokokoetta, paria näyttelyä olen harkinnut. Ropponen osallistuu näyttelyyn, jos siltä tuntuu. Onneksi en ilmoittanut sitä tälle viikonlopulle Turkuun, vaikka sitä harkitsinkin, olisi ollut turha reissu, kun tuloksia katsoo. :D Ropposen tokoura jatkuu todennäköisesti vasta kun uudet säännöt tulevat voimaan. Luokkaa en ole vielä päättänyt, voitaisiin vaikka hakea se TK1 uusilla säännöillä. Mä odotan siis hyvinkin innoissani uusia sääntöjä, vaikka en ole jaksanut edes lukea liikkeiden suoritusohjeita, ne kuitenkin julkaistiin jo jokunen aika sitten.. :D


Kolmas merkki kesästä ja kärpäsistä on pentukuume. Tällä kertaa se on vain suorastaan käsin kosketeltavaa. Jos kaikki menee hyvin, meille tulee pentu syksyllä. Pentu, jonka olen jo peruuttanut pariin otteeseen. Pentu, jonka kasvattaja on kärsivällisesti joka kerta kun olen ilmoittanut, etten voi ottaa pentua, sanonut että mieti nyt vielä. Kun Rossin rikko todettiin, ilmoitin masennuksissani, että en ota pentua, jos sekin menee rikki on mulla kohta lauma kotikoiria. Yksi koira riittää siihen pestiin ihan hyvin (ja sängyssä tulee olemaan ahdasta :D). Kiitos siis kasvattajalle kärsivällisyydestä. :)
Muutenkin tuntuu liian aikaiselta, Rossi on vasta vähän reilu kolmevuotias. Sen kanssa voi todennäköisesti harrastaa vielä monta vuotta, kunhan pitää järjen mukana. Olen pitänyt järkevänä välinä koirilla 5-6 vuotta.
Mutta. Edelleen jossittelen, miksi en ottanut Seran pentua, voisinko päästää toisenkin timantin käsistäni? Katuisinko sitäkin yhtä paljon? Seuraisinko pentueen kasvua ja mahdollista menestystä tuntien piston sydämessä? Omistajien iloa pennuista. "Mun" pennusta.
Nartulle ei ole todennäköisesti tulossa kuin tämä pentue. Narttu on ihana. Tunnen sen hyvin, pidän siitä paljon. Se on säpäkkä, sosiaalinen ja nätti. Urosta en ole nähnyt kuin kuvissa, mutta se on vakuuttanut mut täysin. Jo varttuneeseen ikään päässeellä uroksella on myös vahva jälkeläisnäyttö. Se on näppärän näköinen, terve ja ennenkaikkea luonne on täysi kymppi.


En tiedä onko mulle tulossa uros vai narttu (oli se sitten mistä pentueesta tahansa). Olen vähän salamarakastuja ja luotan pennun valinnassa liikaa intuitioon. Ei sillä, toistaiseksi se on ollut oikein hyvä. :D Siinä kohtaa siis ei sukupuolella ole mitään merkitystä, vaikka lähes poikkeuksetta olen ihastunut uroksiin. Se ainut poikkeus onkin ollut tulevan pentueen emä.. ;)


Pentueen emä voisi olla myös Elämäni koiran viidennen osan tähti. Kuitenkin säästän sen vielä toistaiseksi odottamaan pentua, jolle on muuten jo nimikin. Sukupuolesta riippumatta.

Kuvat Terhi Järvenpää

Kommentit

  1. Voi kuinka ihania pikkupentuja <3 Pidetään peukkuja, että teille kotiutuu pentu :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvissa tulevan pentueen emä, tasan kolme vuotta sitten :)

      Tässä on vielä niin monta mahdollista mutkaa edessä, ettei hirveästi uskalla vielä riemuita, peukut ovat siis tarpeeseen :)

      Poista
  2. No et ole ainoa jolla on pentukuume! Meillähän on kesällä 4 ja 2veet joten seuraava pentu tulee olemaan se mun ikioma omassa kodissa. Ihanaa on silti haaveilla siitä tulevasta (toivottavasti) lagotopennusta <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti