Maailma on tehty meitä varten

Perjantaina ja lauantaina kisattiin poikien kanssa rallytokossa, molemmille tulokset ja siten myös koulutustunnukset RTK1.


Pentu, joka myös Apriliana tunnetaan, haettiin aikataulujen vuoksi kotiin vasta eilen. Aikamoinen pakkaus tuo kyllä onkin. Kotimatkalla huuti ensimmäiset 20 minuuttia kurkku suorana, retuutti petiään, yritti karata ikkunasta ja mitä nyt voitte kuvitella reilun 7 viikkoisen  erittäin kiukkuisen pennun touhuavan. Onneksi uupumus iski ja loppumatkan pentu matkustikin rauhassa. Pari kertaa pysähdyttiin pitämään pissatauko.


Aprilia oli heti kuin kotonaan ja on jo aloittanut Rossin pehmittelyn. Roms ei vain vielä osoita suurta innostusta uutta perheenjäsentä kohtaan.
Ensimmäinen yökin meni paremmin kuin uskalsin toivoa. Nukuin olohuoneen sohvalla, jotta Rilla saisi tarvittavaa turvaa (ja jottei se hakisi sitä murjottavalta Rossilta)


Pikkuhiljaa aletaan tutustumaan maailmaan, pentu on kuullut jo naapurin ruohonleikkurin, junan (asumme radan laidassa) ja maton tamppaamisen ääniä. Rullukka vaikuttaa kovin tavalliselta pennulta, se saattaa säpsähtää asioita, mutta unohtaa ne noin puoli sekuntia myöhemmin. Suurimman osan ajasta Aprilia viettää nukkuen, virkeänä ollessaankin se on varsin kiltti pentu. Hetkittäin tosin peto on irti, käsivarret ja peukalot ovat saaneet kovasti kyytiä. Ja kun yrität kertoa pennulle, ettei kyseinen toimintamalli ole kovin suotava, se tikkaa naskalit entistä tiukemmin lihaan, murisee ja tapporavistaa. Harkitsen suojeluhihan tilaamista. :D


22.5.2005 syntyi Agostini, meidän ensimmäinen lagotto ja tasan 11 vuotta myöhemmin haettiin Rilla kotiin. Jokainen oma persoonansa, jokainen yhtä erityinen.

Kommentit

  1. Minen kestä tätä pentusta. Ei teillä olis mitään asiaa tännepäin tai jonnekkin :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei nyt olla valitettavasti menossa oikein mihinkään. :D

      Poista

Lähetä kommentti