Mut tänään en oo Nukkumatti vaan nukkumatta

Lauantaina oli taas näyttelypäivä. Perjantaina koiran trimmaus, uittaminen, pesu-operaatio oli valmis puolen yön aikaan, nukkua ehdin ruhtinaalliset 4 tuntia. Lagotot olivat vasta iltapäivällä, mutta matkaseuran bassetti toki heti aamusta. Orlando oli ROP, ainoana SA:n saaneena grandina.
Lagotot tuomaroi suomalaiselle näyttelykansalle tuttu sveitsiläinen Laurent Pichard, joka on menestyneiden Very Vigie amerikancockerspanielien kasvattaja. Lagotot oli jaettu kahdelle tuomarille niin, että Saija Juutilainen arvosteli seitsemän urosta, Laurentin ottaessa kolmetoista narttua.
Laurent oli nopea tuomari, vaikuttamatta kuitenkaan yhtään "liukuhihnalta" jokainen koira tutkittiin hyvin, kilpailuluokissakin liikutettiin yhdessä ja erikseen monta kertaa. Silti 90 koiraa oli arvosteltu alle 5 tuntiin. :D Voi kun kaikki tuomarit olisivat yhtä nopeita, vaikuttamatta epäkohteliailta tai sille että olisivat mielummin jossain ihan muualla kuin kehässä arvostelemassa.  Kaikinpuolin äärimmäisen miellyttävä herrasmies niin koiralle kuin handlerille.
Junnunarttuja oli kaksi, Rillis ensimmäisenä. Esiintyminen sujui hyvin, tulos erinomainen. Aprilia voitti myös luokkansa SA:n kera.
Rillan Cara-mummo sai myös erinomaisen ja sijoittui kolmanneksi veteraaninartuissa.
Paras narttu kehässä oli kahdeksan koiraa, taso oli ehdottomasti paras Rillan tähän astisista näyttelystä. Rilla nousi lopulta neljänneksi parhaaksi nartuksi, vara-sertin kera. Edes (taas) nenän edestä mennyt serti ei harmittanut, tuossa sakissa jo PN-sijoitus tuntui hienolta.

"Very attractive. Well developed 14 months old. Showed in good condition. Correct head. Excellent length of neck.  Ribcage ok for age. Moves very well. Topline could be stronger. Powerful hind quaters"


Pääsin pyörähtämään myös isoon Wildfinn-kasvattajaryhmässä esittäen Berttaa (CIB Wildfinn Barbera), sijoitus BIS2-kasvattaja! :)

Seuraavaksi suuntaamme erkkariin, Terhi ilmoitti myös Rillan niihin zembaloihin. Näillä näkymin saamme kasaan myös Come Se-kasvattajaluokan, joka todennäköisesti voittaisi "eniten erinäköisiä koiria samassa kasvattajaryhmässä"-palkinnon, jos sellainen vain jaettaisiin. Täytyisi ehkä ehdottaa toimikunnalle. :D Noh, pääasia onkin mennä viettämään laatuaikaa hyvässä porukassa.

Eikä ole enää pitkä aika Kroatian reissuun! Lähdemme Rillan kanssa heinäkuun viimeinen viikko Splitin Summer Show-näyttelyihin, neljä näyttelyä neljänä iltana. Rillis on (näillä näkymin) ainut juniori lagotto, eli mahdollisuudet junnuvalioitumiseen ovat realistiset. Lähinnä reissuun lähdetään kuitenkin loman kannalta, menestys on vain plussaa. :)

Kommentit