Pojille terveystuloksia

kuva Anna Wannberg
Umppa Lumppa kävi läpivalaistavana virallisesti muutama viikko sitten ja tulosten perään kyselemisen jälkeen saatiin nekin. Jos nyt ei ihan priimaa pukannut, niin en siltikään voi olla kuin tyytyväinen tähän tuontipoikaan. Lonkat olivat nipin napin B:t, juttelin niistä vielä Kennelliiton lausujan kanssa, joka hänkin sanoi että myöhemmin kuvattuna pieni löysyys voisi tiivistyä vielä A:ksi, mutta en kyllä itse näe sille tarvetta (ainakaan toistaiseksi). Lisäksi maljan reuna on hieman avoin, mikä yhdessä löysyyden kanssa tiputti A:sta B:hen. Lonkkien uudelleen kuvaukselle ei ole tarvetta myöskään siksi kun Kennelliitto hyväksyi Pevisan lievennyksen siten, ettei enää jalosteta pelkän indeksin varassa lonkkia, vaan A:t ja B:t voi risteyttää keskenään indeksistä huolimatta.

Selässä oli pieni muutos, joka ei tule Unon elämään vaikuttamaan mitenkään. Mahdollisessa jalostuskäytössä se toki tulee huomioida siten ettei nartulla ole LTV-muutosta.
Kyynärät olivat puhtaat.

Kuvat saat isommaksi niitä klikkaamalla.











Silmä-, polvi- ja sydän tutkimukset teetetään Unolle myöhemmin, niiden ollessa enemmän ajankohtaiset.

Myös Rossi kävi pitkästä aikaa eläinlääkärillä rokotuksilla ja samalla tutkittiin sen silmät ja sydän. Ei mitään vikaa kummassakaan. Myöskään rikkoinen lonkka ei ole sitä vaivannut, vaikka tuntuu että pian 8 vuotiaan koiran meno vain kiihtyy iän myötä...

Kommentit