torstai, 8. maaliskuuta 2012

I'm big boy now

Rossi 2kk (Italiassa)

3kk

4kk

5kk

6kk
Vaikka kuinka itsestä tuntuu, ettei tuo pentu ole juurikaan kasvanut, niin kuvat kyllä puhuvat puolestaan. Ja käytös, Roms nostaa jo komeasti koipea! Sisäsiisteyskin alkaa olemaan hallinnassa, työpäivät ja yöt pärjää hyvin, jos jotakin sisälle tulee, saa yleensä syyttää vain itseään.

Tällä viikolla ollaan käyty kaupungissa kauppakeskuksessa ja hississä. Vähän Rossia jännitti, mutta urheasti se selvisi. Seuraavan päivän juna-asema olikin hurja juttu. Junaa ei pelännyt, mutta matkalaukkuja vetävät ihmiset olivat hirveän hurjia. Edelleen olisin täysin valmis hyppäämään tämän mörkövaiheen yli, mutta ehkä se siitä..

Käytiin Ullan kanssa treenaamassa ABC:lla tiistaina. Rossi teki seuraamista, sujui yllättävän hyvin vieraasta paikasta ja häiriöstä huolimatta. Pentu on ihanan tosisssaan treenatessaan, sen karvanaamalta loistaa ihailtava ilo ja se on valtavan ylpeä itsestään, kun saa tehdä ja yrittää. Sivulle tulossa Rossi saattaa esim. änkeä jalkojeni väliin istumaan naamallaan vinkeä virnistys. Höpsö pentu. Käännökset sujuivat hyvin, toki tarvitsee apuja, mutta pohja on hyvällä mallilla.
Hyppyä otettiin matalana, Romps hyppäsi hienosti. Ei pelännyt estettä. :)
Aloitettiin jo paikallaan istumisen harjoittelu. Välillä kävin palkkaamassa, välillä kutsuin luokse. Aina ei pentu malttanut odottaa, mutta mitä varmemmin käskin ja jätin pennun, sitä varmemmin se jäi istumaan paikalleen. Kotonahan tätä ollaan treenattu jo ruokakupilla, voin mennä piiloonkin, Rossi istuu nakutettuna kupin luona.
Leikkiminen ei oikein sujunut vieraassa paikassa. Lelut kyllä kiinnostaa, jahtaa yms, mutta ei taistele samalla moodilla kuin kotona. Aikaa, aikaa ja vielä vähän lisää aikaa. :)

sunnuntai, 4. maaliskuuta 2012

Sunnuntaiko lepopäivä - Pah!

Ei enää mikään pieni poika
Tänään on ollut aktiivipäivä. Parikin asuntonäyttöä käytiin, Rossin kanssa käytiin katsomassa agilitykisoja ja päälle vielä pari tuntia ulkona laavulla makkaraa paistaen.


Agilitykisoja Rossi vähän jännitti, paljon koiria, ihmisiä ja kuulutuksia. Varsinkin kuulutukset olivat alkuun aika kammottavat. Rauhoittui kuitenkin ja tarjosi jopa sivulle tuloa, tehtiin sitten pari tosi helppoa parin askeleen seuraamista ja perusasentoa. :) Antoi myös Tinen ja Leenan katsoa hampaat, Leena myös kopeloi pentua ja hyvin meni. Täysin ei kuitenkaan rentoutunut, eikä me kauaa ehdittykään olla ihmettelemässä. Jokatapauksessa pitäisi enemmän käydä ihmisten ilmoilla ja erilaisissa tapahtumissa. Työt vaan jälleen tuppaavat haittaamaan harrastusta.


Laavulla oli mukana enemmän ja vähemmän ihmisiä, lapsia ja aikuisia. Lisäksi myös Hilla ja Joose olivat mukana. Rossi pysyi kivasti koko ajan lähistöllä ja kerjäsi lapsia heittämään sille lumipalloja. :) Nyt pennulle uni maittaa, ollut varsin rankka päivä. :) Tänään ei enää hallille lähdetty, juurikin agilitykisojen vuoksi. Veikkaan, että loppuilta me maataan ihan tyytyväisinä Rossin kanssa sohvalla. Koiran omistamista parhaimmillaan. :D

lauantai, 3. maaliskuuta 2012

Sä kaunehin oot, tämän taivaan alla

Rossi täytti taas kuukausia, nyt se on jo puolivuotias. Uskomatonta kuinka nopeasti aika menee. "Synttäreiden" kunniaksi käytiin räpsimässä kuvia.

Rossi 6kk

Keinuheppa
Ja jottei uskottavuus menisi, niin vähän tottistelujakin:



Oma kehu haisee, mutta kyllä se mun mielestä nätti on. :)

Partikset lähtivät perjantaina, on ollut ihanan rauhallista. :)
Torstaina käytiin koko lauman kanssa Haukkiksessa, Rossin kanssa yritettiin tehdä tottista, ei sujunut millään. Onneksi edes leikki sujui. Jännää on se, että vaikka Rompsun kanssa ei treenit sujuisi, se ei jää mua kaivelemaan ja harmittamaan. Tiedän, että se on hyvä, vähän kuin hiomaton timantti. Se miten se tekee kotona esimerkiksi seuraamista, on mun mielestä ihailtavaa. Ja ihan hyvin se tekee myös agihallilla. Vieraat paikat ovat ilmeisesti se ongelman ydin, Roms ei paineistu tms, se ei vain malta keskittyä. Pitää varmaan vieraissa paikoissa ottaa vain helppoja juttuja, leikkiä ja perusasentoa. Olen ehkä turhan hätäinen, myönnetään. :D

Agoa odottaa totaalitrimmaus, kunhan koneen käsiini saan, niin turkki lähtee. Aivan järkyttävässä huopatakussa koko koira. :( Agon turkki on kyllä hienoa kiharaa (ylipäätänsä), mutta armottoman kova takkuuntumaan. Toivottavasti Rossin turkinlaatu tulisi olemaan parempi, tänään löytyi ensimmäinen takku kainalosta... Muuten Ago voi hyvin, pirteä pappa. :)

Sitten taas tavoitteisiin.
Helmikuun tavoitteet:
- Leikkiminen - sujuu jo varsin mallikkaasti, Rossi on pallohullu
- Näyttelyseisominen ja liikkuminen katse eteenpäin suunnattuna - seisominen sujuu, liikkuminen olisi paljon mukavampaa ilmaan pomppimalla :D
- Maahan meno (vaihtui seisomiseen) - sujuu ihan hyvin :)
- Seuraamisen, sivulletulon ja luoksetulon ylläpitäminen ja parantaminen - Perusasentoon tuleminen vähän unohtunut, muuten sujuu hyvin
Maaliskuun tavoitteet:
- Aikaisempien asioiden vahvistaminen/ylläpitäminen (leikki, seuraaminen, pa, näyttelyjutut, seisominen)
- Maahanmeno

tiistai, 28. helmikuuta 2012

Ehkä ois helpompaa olla, jos ajatukset ei ois hirmumyrskyjä vaan tähdenlentoja


 Sunnuntaina jälleen hallilla Rossin kanssa. Leikki sujuu hallilla jo hyvin, pallon perässä Romps juoksisi koska vain, missä vain ja mihin vain.
Otettiin seuraamista. Hämmentyi toisen koiran metelöinnistä, mutta rentoutui kun leikitin. Seuraaminen sujui hyvin, käännökset ovat edistyneet. Kontakti suurimmaksi osaksi hyvä, välillä vähän unohtuu että mitä oltiinkaan tekemässä.
Luoksetulot vanhaan malliin, sehän tulee ja kovaa.
Noutoa saalismalliin, vaihto namiin. Palautus välillä vähän tuppaa unohtumaan, mutta jos oppi tarjoamaan leluakin, niin miksei kapulaakin. Kantaessa pito on hyvä, paikalla ollessa vähän tuppaa mälvämään. Eiköhän sekin siitä, kun otetaan painavampi kapula ja pentu oppii liikkeen.



 Treenien jälkeen hain Niinan partikset, Lucyn ja Lyylin (10kk) hoitoon perjantaihin asti. Ei ainakaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu. Aika rankkaa on kolmen koiran kanssa, varsinkin kun kaksi niistä on pentuja. Rossilta on hävinneet kaikki tavat, se pissii sisälle miten sattuu, vaikka oli jo sisäsiisti, se roikkuu partisten remmeissä ja Lyylissä.
Vaikka kuinka yritän sitä komentaa ja ärähdän kovinkin (niin, että partikset piiloutuvat pöydän alle), tapittaa Romps mua varsin haastavasti, näyttäisi varmaan keskisormea jos osaisi. Helkkarin pahapäinen pikku paskiainen. Vaan siltikään pois en vaihtaisi, sitä saa mitä tilaa. Eipä ole toista samanluontoista lagottoa vastaan tullut. Tarkoituksellakin Rossi on saanut vähän "hyppiä silmille", jotta sen itsevarmuus kasvaisi ja siitä tulisi reipas harrastuskoira. Ajan kanssa nähdään, tuleeko siitä reipas harrastuspiski, joka kerää titteliä tittelin perään vai onko sen tarkoituksena ollakin vain opettajani. Tai kenties jotakin siltä väliltä.

keskiviikko, 22. helmikuuta 2012

Se oppii sittenkin

Rompulat hienot kikkurat :)
On unohtunut kertoa, että Rossi on oppinut jotakin hyvin tärkeää harrastusten kannalta - pentu osaa tarjota lelua ihmiselle. Ensin se oli hyvin hienovaraista, tuli lelun kanssa lähelle ja kävi makaamaan. Nyt tullaan lelun kanssa, juostaan päin, pusketaan syliin ja hypitään naamalle. Telkkarin katsomisesta ei tule yhtään mitään, Rossi tuo vuorotellen kaikki arteet mitkä vain löytää. Se jaksaisi leikkiä taisteluleikkejä ja noutoleikkejä varmaan kellon ympäri. Romps leikkii myös yksin pitkiä aikoja, se potkii, järsii ja heittelee lelua.

Eli emme vielä menetä toivoamme tuon koiran yhteiskuntakelpoisuudesta, se oppii pikkuhiljaa ja huomaamatta. :)

??????


Älykkyys oikein loistaa...