Tokoilemassa

Tänään käytiin tokoilemassa Pinjan, Idan, Siljan ja koirien kanssa jäähallin parkkiksella. Ilma oli ihana, mutta itse kunkin varpaat taisivat olla loppujen lopuksi aika jäässä. Myöskin koirat, ainakin Ago, olivat vielä joulufiiliksissä, liikkeet tehtiin "vähän sinnepäin".
Aloitettiin ihan tavallisella noudolla. Ensimmäinen oli aika onneton yritys. Ago ei millään meinannut löytää koko kapulaa. Mikähän siinä on, koira on silmiltään periaatteessa terve, nyt ei karvatkaan ole näkyvyyttä estämässä ja silti se ei nää kapulaa. Eikö se sitten vain osaa käyttää niitä silmiään? Toinen olikin jo parempi, tosin siinäkin oli vähän hapuilemista.
Metskun noutaminen sujuikin jo huomattavasti paremmin, 2 onnistunutta suoritusta siitä.
Sitten otettiin vähän seuraamista, ihan kivoja suorituksia. Ei mitään valtavan hyviä, mutta ei toisaalta suurempaa valittamista. Käännökset vasempaan ok. :)
Otettiin yksi luoksetulo, vähän kökkö, yritin palkata patukalla, mutta tänään näyttikin olevan päivä, jolloin patukka ei ollutkaan mikään siisti juttu...
Sitten otettiinkin tunnaria, minkä Ago alkaa tällä hetkellä hallita jo hyvin. Välillä vaan tuntui unohtuvan itse asia, mistä täytyikin sitten muistutella. Mutta hyvin löytyi, sitten kun muistettiin, mitä oltiin tekemässä. Kohta voisi kai ruveta treenaamaan useammalla tunnarilla.
Kukaan ei sitten jaksanut sen suuremmin treenailla, joten päästettiin koirat juoksemaan vapaana. Ja kivaahan noilla oli! :)






Kommentit