Honey, I’m hating you a little bit right now.

Pakkaset paukkuu ja ulkona ei voi edes ajatella treenaavansa, kun lenkitkin pitää tehdä vauhdilla ja suhteellisen minimaalisina. Kaiken hyvän lisäksi pakkanen teki Agolle tepposet ja lagottopojalle kävi niinkuin jokaiselle joskus.. Ago oli nuuskutelut lyhtypylvästä, kun nenä oli jäätynyt tolppaan. Tai tämä oli diagnoosi, kun koira kiljahti yllättäen. Kaikki hyvin kuitenkin, nenä on ehjä, eikä ilmeisesti henkisiäkään traumoja jäänyt. :) Taas sarjassamme näin voi käydä vain Agolle.

Kaiken lisäksi minä julma ihminen leikkasin ns. mettäkynnen suoneen, voi apua, kuolema meinasi koiralle tulla ainakin kiljahduksesa päätellen.. :) Vuotanut ei kyllä juuri mitään, eikä taaskaan traumoja saanut, antoi leikellä kynnet loppuun rauhassa. Eli kyllä jonkin sorttiset hermot löytyy korvien välistä. :)

Tokoiltu ollaan vähän kaukoja, yhtenä iltana tehtiin ruutua (jepjep, itseä pitää ottaa niskasta kiinni!) ja vähän seuraamisia. Vire on ollut mukava, toivotaan että saan sen hyvänä säilytettyäkin. Metsku sujuu oikein mainiosti, nostaa jo itsevarmasti.
Inhottavaa, etten saa itseäni otettua niskasta kiinni ja tehtyä töitä asioiden eteen. Toki työt, parisuhde ja liikuntaharrastus vievät aikaa, samoin varsinainen yhdistystoiminta, mutta pitää alkaa tehdä tosissaan töitä myös Agon kanssa. Se on sen ansainnut.

Ja yhdistystoiminnasta puheenollen.. En pysty sanoin kuvaamaan kuinka turhauttavalta ja ikävältä tuntui, kun LPKY:N keskustelupalstalla arvosteltiin seuran toimintaa, mm. kurssien hintoja ja jäsenmaksuja. Varsinkin, kun tiedän miten paljon nytkin näyttelykoulutusten (toki muidenkin) eteen on töitä tehty. Tietenkin todella ikävää ettei henkilö koe saavansa vastinetta rahoilleen, mutta parhaamme yritämme, sen voin vannoa jokaisen kouluttajan, jaosvastaavan ja hallituksen jäsenen puolesta. Ja ymmärrän toki aloittajan pointin. Ehkei yhdistyksemme pysty maan parasta koulutusta antamaan, mutta kuten sanottu, yritys on kova. :) Ja aloittaja on kyllä ollut ainakin näyttelyssä töissä, eli on myös ollut apuna yhdistykselle.
Kouluttajista on huutava pula ainakin tokon ja näyttelyiden osalta, PK-puolesta en ole varma, mutta uskoisin ettei sielläkään lisätyövoimaa pahalla katsottaisi. Ja jos kouluttajista on pulaa, niin vielä enemmän talkoolaisista.
Yhdistystä pyöritetään vapaaehtoisvoimin, mitään palkkaa emme saa, tekemistä on kyllä sitten senkin edestä. En valita, ainakin toistaseksi vielä pidän yhdistyksen eteen tekemisestä, varsinkin nuorten parissa. On mahtavaa nähdä se oivallus ohjaajan tai koiran silmissä. Oli kyseessä sitten nuorisojäsen tai vanhempi henkilö. On hienoa, jos pystyy jakamaan oppejaan ja auttamaan muita. Olen vielä nuori näissä piireissä, enkä tiedä läheskään mitään koirista, saati niiden kouluttamisesta, vaikka olenkin yhden (helpon) koiran suhteellisen mallikelpoiseksi kasvattanutkin.
Moni on kouluttaja "loppuun palanut" tai muista syistä (lapset jne) jääneet taka-alalle, eikä siinä mitään, tottakai tätä tehdään omien jaksamisien mukaan. Kaikkeen ei voi revetä kukaan. :) Ikävä kyllä uusia ei jo "menetettyjen" tilalle tule samaa tahtia.
Jäsenmaksut, kurssimaksut ja näyttelyntuotot menevät jäsenten hyväksi, mm. hallivuokriin, ulkopuolisten kouluttajien kustannuksiin, Älppäriin ja tänä vuonna iso lovi yhdistyksen tilille tulee olemaan Haukkulaakson saunan remontti. Vanhan saunan seinät jo romahtelevat, joten uusi sauna on tarpeen. ;) Saunan purkutalkoisiin ovatkin sitten taas kaikki talkoolaiset tervetulleita. Yhdistyksessämme on kuitenkin yli 600 jäsentä, mutta kuinkahan moni aktiivisesti yhdistyksen koulutuksissa yms. käy? 200? Mitä te loput teette, ihan mielenkiinnostani kyselen. :D
Ja verrataan esim. LAU:n toimintaan, jossa koulutuksissa käynti edellyttää talkoopakkoa. LPKY:llä ei pakkoa talkoisiin ole vaikka kuinka laukkaisi missä koulutuksissa. Ja mielestäni se on hyvä vain. Ikävä kyllä talkoissa ei kyllä sitten näykään kuin juuri pelkkiä kouluttajia, oli sitten kyseessä tokokoe, pk-koe tai näyttely. Eli vieno kaino pyyntö, mitä useampi talkoisiin osallistuu, edes kerran vuoteen, se helpottaa meitä kaikkia. :)
Niin ja ellei meidän yhdistykset koulutukset ole tarpeeksi laadukkaita, niin Lappeenrannastakin löytyy useampi yksityinen kouluttaja, jolta oppia voi hakea. ;)

Jep, kiitos ja kumarrus ja anteeksi, heitelkää tomaateilla, yritän kestää sen. En tiedä ymmärsikö kukaan pointtiani, tai oliko mulla edes pointtia, mutta pääsinpähän avautumaan. Saa nähdä poistuuko tämä osa postauksesta jossakin vaiheessa, se jää nähtäväksi.
Joten ehkä tämä narina taas tälle kertaa riittää, lähden halimaan koiruuttani, se kai meitä kaikkia koiraharrastajia yhdistää, rakkaus koiriin? ;)

Kommentit

  1. Moi. Hyvin ja ytimekkäästi sanottu Jenni!!se on niin helppo narista kaikesta ,jos itse ei tee mitään asian eteen..eihän kenenkään ole pakko osallistua kursseille ,ihan oma valinta . Rahalla saa laaduksta koulutusta yksityiseltä ,että tervemenoa vaan sinne;D Sanoo myös eräs joka on kyllästynyt narinoihin. Ulla

    VastaaPoista

Lähetä kommentti