I don't wanna grow up





Taas blogin päivittäminen jäänyt, monta kertaa on blogi ollut aukikin, mutta kirjoittaminen tuntuu olevan työn ja tuskan takana.. Jokatapauksessa, on sekä hyviä, että huonoja uutisia.

Rossin kutinaan ja huonoon turkkiin löytyi mahdollisesti syy.. Madotin Rossin uudestaan, vaikka edellisestä madotuksesta oli vain kuukauden päivät. Annoin vähän vahvempaa lääkettä, Drontalia. Edellisellä kerralla madotin Canexilla ja silloin ei matoja löytynyt, tai ainakaan emme niitä huomanneet.
Drontalin jälkeen löytyi yhdestä kakasta muutama suolinkainen (?). Soitto eläinlääkärille vahvisti epäilyksen, kutina, kuiva turkki ja kasvun hidastuminen johtuivat todennäköisesti madoista. Nyt seurataan tilannetta, lähteekö kasvamaan vai jääkö reppana tappijalaksi. :D

Viikko sitten sunnuntaina oltiin LAU:n agihallilla tottistelemassa, vitsit että tuo pentu on ihana! Ei sanat riitä kuvaamaan kuinka tyytyväinen olen sen tekemiseen. Ei edelleenkään häiriinny juuri mistään, istua tapittaa sivulla pyytämättäkin ja seuraa ihan uskomattoman hyvin ikäisekseen. :) Luoksetulojakin otettiin pari, vauhtia riittää. :)

Keskiviikon agitreenit menivät hyvin pitkälti samaan malliin. Leikkiminen sujui huonommin kuin sunnuntaina. Jahtasi kyllä, muttei repinyt. Lisää treeniä. :) Mutta edelleen seuraaminen ja luoksetulot oikein primaa


Vähän ollaan naksuteltu laatikkoleikkiä ja näyttelytreenit pitäisi ottaa työn alle, jos sitä meinaa joskus kehäänkin viedä. Myös trimmaaminen olisi taas ajankohtaista, vaikka pakkaset paukkuvat. Ulla on onneksi luvannut Salaman vanhaa takkia lainaa, jos vaan mahtuu. Lähinnä tulisi siis treenien ajaksi käyttöön, ettei palele odotellessa. Lenkeillä saa ainakin toistaiseksi pärjätä omillaan. :)


Tammikuun tavoitteena oli vahvistaa
- Sivulletuloja (check, tarjoaa sitä ja hakee oikeaa paikkaa käskystä)
- Leikkiä (parannettavaa vielä, mutta hyvällä mallilla)
- Luoksetuloa (vauhtia riittää ja tulee häiriöstäkin huolimatta luokse)
- Näyttelyjuttuja (nämä vähän jäi...)


Helmikuun tavoitteet
- Leikkiminen
- Näyttelyseisominen ja liikkuminen katse eteenpäin suunnattuna
- Maahan meno
- Seuraamisen, sivulletulon ja luoksetulon ylläpitäminen ja parantaminen

Kommentit