Vapaapäivän viettoa


Roms on ollut vähän kipeänä. :( Torstaina tulin töistä kotiin, tuli kotiovella kakanhaju vastaan, mikä ei ole normaalia. Vierashuoneen matolla oli löysä läjä. Päästin koiran pihalle, missä tuli ripuli, jonka seassa oli verta. Iski hätä ja hyökkäsin Facebookissa (missäs muuallakaan...) kaikkien tuttujen koiraihmisten kimppuun, apua-apua, mitä tehdään. Yleensä minä olen se, joka muita rauhoittelee... Saatiin ohjeeksi kuitenkin riisivesipaasto ja tilanteen seuraaminen sekä attapectinin antaminen. Apteekkireissulla ajoin kahdesti ratsiaan ja Roms kertoi kontista mielipiteensä liikkuvan poliisin lakkauttamisesta. Perjantaina tilanne oli jo parempi, maha löysällä, ihan vähän verta seassa. Eilen oli jo normaali kakka (sen mitä pimeässä näki), mutta tänään vatsa taas löysällä ja kakka oli aika limaista. Kuulostaa valitettavasti suolistotulehdukselta. Ensi viikolla pitäisi varmaan mennä eläinlääkärille. Ei siinä muuten mitään, mutta mun luotto paikallisiin eläinlääkäreihin ei ole mitenkään valtaisa.  

Joka tapaukseessa tänään ollaan vietetty varmaan Rossin mielestä täydellistä päivää. Aamulla nukuttiin pitkään (eli yhdeksään) ja sen jälkeen katsottiin pari tuntia sängyssä telkkaria, Roms kainalossa tottakai. :) Kun löhöilyyn kyllästyttiin, niin lähdettiin metsään lenkille.
Lenkillä törmättiin mm. tälläiseen, jonka Rossi meinasi popsia suihinsa

http://www.evira.fi/files/attachments/fi/elaimet/elainten_terveys_ja_elaintaudit/elaintaudit/rabiesrokote_004.jpg
Kuva: Evira/Pia Vikman-Roslin

Säikähdin ensin tottakai, mikä myrkkysyötti se oikein on?! Kyseessä oli kuitenkin villieläimille tarkoitettu rabies rokote. Onneksi Roms irroitti käskystä eikä syönyt, käydään hakemassa rokotus joulukuussa sitten ihan eläinlääkäriltä. :)

Tunnin metsälenkin jälkeen Tapikselle. Tarkoituksena oli ottaa kisanomainen alotreeni, mutta suunnitelma muuttui.
Paikkamakuu. Ihan mahdoton, ei toivoakaan hyvästä varmasta makuusta. Tämä tehotreeniin heti!
Seuraaminen. Vinkui ja edisti, kierroksia liikaa. Rauhoittelin ja yritin samalla olla napakka. Seurautin sitten varmaan kilometrin verta, että saatiin onnistunut pätkä. Jokaisessa pysähtymisessä kuului viuh.
Liikkeestä maahanmeno. Ekalla kerralla empi, toisella hieno.
Luoksetulo, käsiapu eteentulossa, hieno. :)
Liikkeestä seisominen hyvä, palatessa tahtoo ennakoida istumisen.
Hyppy treenimäärään nähden tosi hieno! Hakee hyvin, muttei ennakoi muuta kuin istumisen.

Yhteenveto, lisää hallintaa ja hermoja molemmille. Ja paikkamakuuta pitää varmaan oikeasti treenata, mielentila pitää saada oikeaksi.

Kommentit